Finnair käynnistää matkustajalennot Shanghaihin 23.7. lähtien - aluksi yksi viikkovuoro

Finnair_A350_TOFinnair on saanut Kiinan viranomaisilta luvan aloittaa viikoittaiset lennot Helsingin ja Shanghain välillä. Lennot Shanghaihin alkavat Airbus A350-900 -koneella 23. heinäkuuta alkaen yhdellä viikkovuorolla. Työhön liittyvän ja muun välttämättömän matkustamisen vapautuminen Kiinasta Suomeen odottaa vielä EU-tason päätöstä vastavuoroisuuden toteutumisesta.

Kiinan lentojen käynnistyminen on merkittävä muutos, joka tarjonnee Finnairille mahdollisuuden lentää aiempaa enemmän jatkolentojen viikkovuoroja Eurooppaan. Finnair tarjoaa Kiinasta tuleville matkailijoille jo tällä hetkellä hyvät jatkoyhteydet Helsinki-Vantaalta Euroopan kohteeseen.

”Shanghain lentojen aloittaminen on hyvä uutinen asiakkaillemme ja tärkeä avaus meille, koska Aasialla on edelleen keskeinen rooli Finnairin strategiassa,” sanoo Finnairin kaupallinen johtaja Ole Orvér.

Suomen hallituksen päätöksellä Kiinan ja Suomen välisessä lentoliikenteessä on 13. heinäkuuta lähtien toistaiseksi sallittua näissä maissa asuvien työmatkaliikenne sekä muu välttämätön liikenne vastaavin rajoituksin kuin EU:n sisärajoilla. Edellytyksenä on vielä, että vastavuoroisuus vahvistetaan EU:ssa. Vapaa-ajan matkustus ei vielä ole sallittua maiden välillä.

Kiinan ilmailuviranomainen sallii lentoyhtiölle yhden viikkovuoron ennalta määritettyihin kohteisiin. Kiinaan saapuville kansainvälisille matkustajille tehdään Covid-19 -testit. Mikäli samaisen lentoyhtiön lennoilla ei havaita kolmeen viikkoon yhtään positiivista testiä voi lentoyhtiö lisätä kyseille reitille toisenkin viikkovuoron mikäli se on myönnettyjen reittioikeuksien mukaan mahdollista (Lue tarkemmin aiemmasta uutisestamme: Kiina avaa rajojaan 8.6. - lentoyhtiöt voivat aluksi avata yhden viikkovuoron yhteen kohteeseen).

”Toivomme pääsevämme pian lisäämään lentojamme Kiinaan", jatkaa Orvér.

Normaalisti Finnair lentää Shanghaihin päivittäin. Finnair on panostanut vahvasti lentoyhteyksiin Kiinassa, joka on siten yksi yhtiön tärkeimpiä markkina-alueita.  Maaliskuussa 2020 päättyneellä talviaikataulukaudella Finnairilla olisi ollut normaalisti kaikkiaan 35 viikkovuoroa Helsingistä Kiinan kohteisiinsa eli Hongkongiin, Pekingin Capital-lentoasemalle, Pekingin Daxingin-lentoasemalle, Shanghaihin, Nanjingiin ja Guangzhouhin.

Toinen merkittävä  Finnairin markkina-alue on Japani, jonka avautumista Finnair varmasti odottaa. Toistaiseksi Japaniin saapuvat matkustajat asetetaan karanteeniin.

Heinäkuussa Finnair lentää jo yli 30 kohteeseen 80-90 lentoa päivässä, ja lisää kohteita sekä reittejä liikenneohjelmaan otetaan elo-syyskuussa. Liikenneohjelmaa päivitetään viikoittain kysynnän mukaan, ja Finnairilla on valmius lisätä lentoja nopeastikin, kun matkustusrajoituksia poistetaan ja matkailukysyntä elpyy. Myös rahtikysyntä Aasiaan tukee kaukolentojen käynnistämistä.

Juneyao_FinnairKiinalaisyhtiö Juneyao Air on jo aiemmin käynnistänyt matkustajalentonsa Shanghain ja Helsinki-Vantaan välillä. Yhtiö lentää reittiä kerran viikossa siten, että saapuva kone laskeutuu Helsinki-Vantaalle lauantaisin ja lähtevä kone nousee ilmaan sunnuntaisin.

Finnair ja Juneyao Air julkistivat keväällä 2020 aiesopimuksen yhteistyöstä Helsinki-Shanghai -reitillä. Yhteistyön käynnistyminen odottaa viranomaishyväksyntää.

Finnair on lentänyt edellisen kerran matkustajalentoja Manner-Kiinaan maaliskuun 2020 lopulla. Koronaviruspandemian aikana Finnair on lentänyt rahtilentoja Kiinassa ainakin Shanghaihin, Guangzhouhin sekä Hongkongiin.

Lue myös: