Finnair luopui odotetusti Airberlinin vuokrakoneista

AirBerlin_tail_HELFinnairin lentoja toukokuusta 2016 lähtien lentäneet kaksi Airberlinin A321-konetta poistuivat yhtiön käytöstä. Air Berlinin väreissä olleet kapearunkokoneet poistuivat Helsinki-Vantaalta 1. toukokuuta, kun ne suuntasivat kohti Saksan Müncheniä. Finnair luopui vuokrakoneista aiemman ilmoituksensa mukaisesti.

Airberlinin Airbus A321 -vuokrakoneilla lennettiin 1. toukokuuta 2016 lähtien osaa Finnairin lennoista mm. Wieniin, Düsseldorfiin, Kööpenhaminaan, Pariisiin, Dubrovnikiin, Splitiin, Ljubljanaan ja Malagaan. Vuokra-ajan kerrottiin päättyvän huhtikuussa 2017.

Finnairin laivastoon on kevään 2017 aikana liittynyt kolme (OH-LZM, LZN ja LZO) ensimmäistä kaikkiaan kuudesta BOC Aviationilta vuokratusta 209-paikkaisesta Airbus A321-koneesta. Ne on varustettu IAE V2533-A5 -moottoreilla. Samat moottorit on asennettu myös Finnairin kolmeen aiempaan A321ER sharklet -koneeseen, jotka se vastaanotti vuosien 2013 ja 2014 aikana.

Kaikkiaan uusia kapearunkoisia tulee laivastoon vuoden 2017 aikana seitsemän ja vielä yksi kone vuoden 2018 puolella, kun mukaan lasketaan myös kaksi CDB Aviation Lease Financelta vuokrattua A321-konetta.

Varsinaista kapearunkolaivastosuunnitelman julkistusta saataneen odottaa ainakin juhannuksen tienoille.

Lue myös: