Germania Fluggesellschaft mbh ja sen huoltopalveluita tarjonnut Germania Technik Brandenburg GmbH sekä Germania Flugdienste GmbH ovat aloittaneet maksukyvyttömyysmenettelyn maanantaina 4. helmikuuta 2019. Lennot loppuivat maanantain ja tiistain välisenä yönä ja yhtiö on tiedottanut asiasta työntekijöilleen. Tässä vaiheessa sveitsiläinen Germania Flug AG ja Bulgarian Eagle jatkavat edelleen operointiaan. Matkustajat, jotka ovat varanneet lentonsa matkanjärjestäjä kautta tulee ottaa yhteyttä sinne saadakseen mahdollisia korvaavia järjestelyitä. Sen sijaan matkustajat, jotka ovat ostaneet lentonsa suoraan Germanialta eivät tule saamaan uutta matkajärjestelyä.
Germanian lyhyen aikavälin rahoitustarve ilmeni viime kesänä kohonneiden polttoainekustannusten seurauksena sekä euron heiketessä dollariin nähdeen. Näiden lisäksi uusien koneiden käyttöönotto viivästyi ja yhtiön kalustoa jouduttiin huoltamaan tavallista edemmän. Yhteinen painolasti oli liikaa eikä operaatioiden jatkuvuutta voitu turvata. Vielä 19. tammikuuta yhtiö kertoi ylittäneensä 15 miljoonan rahoitustarpeen kattamisen, jonka avulla operaatiot olisi turvattu. Myös varauskirjan tilanteen kerrottiin olevan hyvä lähikuukausillle sekä edellisvuotta parempi koko kesäaikataulukaudelle.
Germania tarjosi lähtöjä 18 lentokentältä Euroopasta yli 60 kohteeseen myös Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä. Kaikkiaan yhtiöiden laivastossa 37 konetta. Germania Fluggesellschaft mbh oli perustettu vuonna 1978. Euroopassa kaatui vuoden 2018 aikana ainakin seitsemän lentoyhtiötä.
|
|||