Hornet soihdutti, Jarkko Ahola lauloi Queenia - Satakunnan Lennosto avasi ovensa Pirkkalassa

pirkkala_avoimet_15_4Ilmavoimien Ilmailusta ammatti -tapahtumien sarja käynnistyi tiistaina Pirkkalasta, kun Satakunnan Lennosto esitteli toimintaansa. Kohokohta oli Hornet-hävittäjän esityslento, jossa soihtuja ei säästetelty. Myös musiikkia oli tarjolla: Jarkko Ahola veti komeita Queen-covereita. Ilmailusta ammatti -tapahtumat jatkuvat tänään Rissalassa.

Kesän 2015 lentonäytöskausi käynnistyi 8. toukokuuta Utin jääkärirykmentin Avoimien ovien päivällä (katso Lentoposti.fi -juttu linkistä jutun lopussa). Siellä Ilmavoimien osuus jäi hieman vaisuksi, sillä alhainen pilvikorkeus pakotti sekä Hornet-esityslennon että Midnight Hawksit lentämään matalan kelin Flat-ohjelmansa.

Kummassakaan niistä ei voitu tehdä näyttäviä pystyliikkeitä. Utissa Hornet ei myöskään voinut käyttää soihtuja eli lämpöhakuisten ohjusten harhauttamiseen käytettäviä heitteitä. Turvallisuussyistä minimikorkeus niiden laukaisemiseen on 500 metriä.

Hornet-soolon lentämisen minimit ovat 5 kilometrin näkyvyys ja 1000 jalan pilvikorkeus (noin 300 metriä). Korkea ohjelma voidaan lentää kun näkyvyys on 8 km ja pilvikorkeus 4500 jalkaa (noin 1400 metriä). Mikäli minimit ovat joitain on näiden välistä, tarjolla on myös välikelin liikkeitä.

pirkkala_avoimet_15_6Tiistaina Satakunnan Lennoston Ilmailusta ammatti -tapahtumassa sää kuitenkin suosi. Ovet aukesivat hieman ennen kello kahtatoista ja keli oli vielä silloin pilvinen sekä kolea. Iltapäivän mittaan taivas aukeni ja neljän maissa Hornet-soolo nähtiin auringonpaisteessa.

Ensimmäinen näytösosuus kello yhdestä alkaen lennettiin vielä pilvikaton alla. Silti Utin Hughes MD500 ja NH Industries NH90 -helikopterit (yllä, klikkaa kuvat suuremmaksi) olivat kuin kotonaan matalissa korkeuksissa ja juuri sopivasti yleisön nähtävissä.

Myös Midnight Hawks lensi neljällä BAE Systems Hawk -suihkuharjoituskoneella vielä hajoamassa olevan pilvikaton alla, mutta sää mahdollisti jo hieman korkeussuunnassa tapahtuvaa liikehdintää.

pirkkala_avoimet_15_3 Kun ensimmäinen lento-osuus päättyi kello 13.30, seurasi lyhyt tauko. Sitten esiintyi Tähdet tähdet -ohjelman myötä suuren yleisön tietoisuuteen noussut, aiemmin Teräsbetoni-yhtyeen solistina tunnettu Jarkko Ahola yhdessä Ilmavoimien Big Bandin kanssa.

Komeaääninen Ahola esitti tyylikkäästi mm. useita cover-versioita Queenin kappaleista. Yleisöä kertyi lavan eteen runsaasti. Erilaiset kamerat ja kännykät olivat ahkerassa käytössä.

Toinen lento-osuus käynnistyi puoli neljän maissa. Kolmella Seppo Saarion rakentamalla kaksitasoisella experimental-taitolentokoneella lentävä Arctic Eagles lensi ensiesityksensä Pirkkalassa.

pirkkala_avoimet_15_8Raimo Nikkanen johtaa ryhmää Pitts S1 Specialillaan (OH-XPA), kakkosena lentää Tapio Pitkänen Ultimate 10-300 -koneella (OH-XSF) ja kolmantena on mukana Miikka Rautakoura Christen Eagle II -kaksipaikkaisella (OH-XEA). Kuvassa vasemmalla Satakunnan Lennoston komentaja eversti Juha-Pekka Keränen kiittää ryhmää esityksen jälkeen.

Esitys oli hienoa katsottavaa, onhan edellisestä suomalaisen kolmella koneella lentäneen Red Bird -siviilitaitolentoryhmän esityksistä jo vuosikymmeniä. Jonkin verran muodostelmassa näkyi se, ettei Arctic Eagles ole vielä kovin runsaasti ehtinyt harjoitella yhdessä.

pirkkala_avoimet_15_5Ohjaajille tuo haastetta se, että kaikki lentävät muodostelmassa erilaisilla konetyypeillä. Paketti varmasti hioutuu kauden myötä, sillä Arctic Eagles on mukana käytännössä kaikissa kauden suurissa ilmailutapahtumissa. Katsojille luvassa on mm. perinteinen savuilla taivalle piirretty sydän ja nuoli sen läpi -kuvio.

Ilmavoimien Valmet L-70 Vinka ja Pilatus PC-12 -koneiden esittelylentojen jälkeen oli vuorossa  soololento McDonnell Douglas F/A-18C Hornetilla (HN-411). Kyseessä oli kauden 2015 ensimmäinen yleisölle lennetty korkean kelin ohjelma.

Ilmavoimien Hornet-esityslentäjä vuonna 2015 on Lapin lennoston kapteeni Ville Uggeldahl. Hän on aiemmin kertonut suunnittelemastaan näytösohjelmasta näin:

VilleUggeldahl_ilmavoimat"Hyvän sään ohjelmassa alku ja loppu ovat erilaisia edelliseen vuoteen verrattuna. Liukuspiraalin sijasta lento päättyy silmukkaan ja alussakin lähden suoraan startista silmukkaan."

"Tänä vuonna mukana on sekä Hornetin pienen nopeuden liikehtimiskyvyn esiin tuovia että suuren nopeuden liikkeitä. Näistä muodostuu näköiseni ohjelma", uusi esityslentäjä Uggeldahl valotti esityksen taustoja.

pirkkala_avoimet_15_7Pirkkalan Hornet-demo olikin näyttävä. Soihtuja oli mukana runsaasti (otsikkokuvassa). Kahdesti soihtujen savuvanoilla tehtiin taivaalle komeita lähes 360 asteen savukaaria.

Maanäyttelyssä Pirkkalassa oli esillä runsaasti erilaista Ilmavoimien maakalustoa pelastusajoneuvoista konttikuormaajiin ja ilmanpaineella pystyssä pysyvään kenttäsairaalaan.

pirkkala_avoimet_15_1Näytteillä oli myös kotimaiselle Sisu-kuorma-autoalustalle rakennettu Ericsson Giraffe 100 AAA -lähivalvontatutka eli LÄVA (vasemmalla). Siviilipuolelta tapahtumassa oli mukana satakuntalaisen Winnovan Porissa toimivan lentokoneasentajalinjan esittelypiste.

Ilmailusta ammatti -tapahtuma keräsi mukavasti katsojia Pirkkalan tukikohdan seisontatasolle. Jo ensimmäinen puolilta päivin käynnistynyt ohjelmakattaus veti paikalle runsaasti ihmisiä.

Yleisö vaihtui iltapäivän myötä ja uutta väkeä tuli paikalle kello neljän jälkeen. Tukikohdan ovet olivat avoinna kello 12-19. Viimeinen Hornet-soolo lennettiin puoli seitsemän maissa.

Huoltokin Pirkkalan tukikohdassa toimi sotaväen perinteiseen tapaan. Ostettavissa oli niin sotkun munkkeja, soppaa kenttäkeittiöstä kuin grillimakkaraakin. Lisäksi Aviation Shopin automyymälä oli tuonut tarjolle erilaista ilmailuun liittyvää pientavaraa. +TT+

pirkkala_avoimet_15_2Ilmavoimien erityisesti nuorille, koululaisille ja opiskelijoile suunnatut Ilmailusta ammattiin -tapahtumat jatkuvat seuraavasti:

ke 20.5. Karjalan Lennosto, Rissala

to 21.5. Ilmasotakoulu, Tikkakoski

to 27.8. Lapin Lennosto, Rovaniemi

Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös Turussa järjestetään 6.-7. kesäkuuta. Seuraavaksi ovat vuorossa Kauhavan Lentäjien Juhannus, Jämi Fly In 18.-19. heinäkuuta ja Finland International Airshow Helsinki-Malmin lentoasemalla 15.-16. elokuuta.

Lisäksi Suomessa on kesällä lukuisia pienimuotoisempia ilmailutapahtumia.

Lue myös muita Lentoposti.fi -juttuja aiheesta: