IL: Lentotoimintaa pitkään käynnistelleen Go! Aviationin kassasta hävinnyt satoja tuhansia euroja

GOA_SAB_vacating_RWYErityistilintarkastus on paljastanut useiden satojen tuhansien eurojen epäselvyydet kolme vuotta toimineessa lentoyhtiö Go! Aviationissa. Yhtiö on joutunut toistuvasti siirtämään lentojen aloittamista. Poliisi on aloittanut asiasta rikostutkinnan, kertoo Iltalehti.

Iltalehden mukaan yhtiön kassasta on hävinnyt satoja tuhansia euroja. Lokakuun lopulla valmistunut erityistilintarkastus johti tutkintapyyntöön ja Espoon poliisi on käynnistänyt asiasta esitutkinnan.

GOA_lakki_1Iltalehden mukaan lentoyhtiön vaikeuksien takana epäillään olevan yhtiön perustajan ja entisen toimitusjohtajan toimet. Ex-johtaja kuitenkin kiistää kaikki rikosepäilyt.

Go! Aviation on joutunut lykkäämään lentojensa aloitusta jo keväälle 2017. Yhtiön ensimmäisen koneen hankinta on viivästynyt puuttuvien rahojen takia.

Go! Aviationin toimitusjohtaja Roope Kekäläinen kertoo Iltalehdelle, että ex-johtajalta tullaan aikanaan vaatimaan miljoonaluokan vahingonkorvauksia.

Iltalehti.fi: IL paljastaa todellisen syyn Go! Aviationin lentojen lykkääntymiselle: Uuden lentoyhtiön kassasta hävinnyt satoja tuhansia

Iltalehti.fi: Go! Aviation -lentoyhtiön ex-johtaja kiistää rikosepäilyt

Lue myös: