Kahta venäläistä Su-27 -hävittäjää epäillään Suomen ilmatilan loukkaamisesta

su27_0119_1_ilmavoimatKahden Venäjän valtion Su-27 -hävittäjän epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa tiistaina 28. heinäkuuta 2020. Epäilty alueloukkaus tapahtui Suomenlahdella Helsingin edustalla iltapäivällä noin kello 14.

 Puolustusministeriön mukaan Helsingin edustalla tapahtuneen ilmatilaloukkauksen arvioidaan kestäneen noin parin minuutin ajan. Tuolloin hävittäjät olivat arvioilta puolen kilometrin syvyydessä Suomen ilmatilan puolella.

Raja_logo_2Rajavartiolaitos selvittää tapausta.

Suomenlahdella on suhteellisen kapea kansainvälisen ilmatilan kaistale, jonka kautta venäläiset lentävät mm. huoltolentoja Liettuan ja Puolan välissä sijaitsevaan Kaliningradin tukikohtaansa.

Kahdesta edellisestä Suomen ilmatilan loukkaamisesta on vastannut Ruotsi. Toukokuussa 2020 maamme ilmatilaan lensi luvatta Ruotsin Gulfstream-kone ja helmikuussa 2020 ilmatilaa loukkasi ruotsalaisten helikopteri.

Edellisen kerran venäläinen ilma-alus on loukannut Suomen ilmatilaan heinäkuussa 2019. Sitä ennen venäläiskone on loukannut Suomen ilmatilaa vuonna 2017 ja 2016.

Vuoden 2016 tapauksessa Suomen ilmatilassa kävi vastaavasti kaksi Su-27 -hävittäjää. Tuolloin Suomen ilmavoimat kävi tunnistamassa venäläishävittäjät ja julkaisi niistä kuvamateriaalia.

Otsikkokuvassa Ilmavoimien tammikuussa 2019 julkaisema tunnistuskuva venäläisestä Sukhoi Su-27 Flanker -hävittäjästä. Tuolloin ilmatilaloukkausta ei tapahtunut.

Suomen Ilmavoimien mukaan vuonna 2019 Venäjän lentotoiminta kansainvälisessä ilmatilassa Suomenlahden yllä säilyi vuonna 2014 tapahtuneen turvallisuusympäristön muutoksen jälkeisellä keskimääräisellä tasolla. MH

su27_ilmavoimatSU27_2_Ilmavoimat_6_10_2016

 

 

 

 

 

 

 Lue myös: