Kahden viikon mittaisen Euroopan vierailun aikana halutaan vahvistaa yhteistyötä Yhdysvaltain ja sen Euroopan liittolaisten välillä. Hävittäjät harjoittelivat kierroksen Norjan ilmatilassa, jonka päätteeksi neljä huippumodernia taistelukonetta laskeutuivat Ørlandin tukikohtaan. Molemmat konetyypit F-22 ja F-35 mielletään ns. viidennen sukupolven taistelukoneiksi ja Norjan Ilmavoimat toteaa hävittäjien muodostavan yhdessä yhdessä vaikuttavan taisteluparin. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Norjan Lockheed Martin F-35 Lightning II -koneet kohtasivat toisen viidennen sukupolven konetyypin.
Norjan Ilmavoimilla on nykyisin käytössään kolmetoista F-35 Lightning II -hävittäjää. Koneista kuusi on Norjassa ja seitsemän koulutuskäytössä Yhdysvalloissa Arizonassa Luke Air Force Basessa. Seuraavien kolmen koneen odotetaan saapuvan Norjaan syyskuun 2018 aikana. Norjan F-35A -hävittäjiin on asennettu jarruvarjo, joka näkyy muotosuojana koneen yläpinnalla. Sen voi nähdä esimerkiksi otsikkokuvan vasemmanpuoleisessa F-35A -koneessa.
Seuraava suurempi askel on tapahtuu vuosina 2021-2022, kun F-35 ottaa päivystysvastuun nykyisiltä F-16 -hävittäjiltä myös NATO:n QRA-päivistyksissä (Quick Reaction Alert).
|
|||