Kansanedustaja Piiraiselta kirjallinen kysymys lentäjäkoulutuksesta

raimopiirainenKansanedustaja Raimo Piirainen (SDP) on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen 20 - 40 lentäjän kouluttamisesta vuosittain valtion tuella Suomen Ilmailuopistossa. Samaan aikaan jonossa työtä odottamassa on hänen arvionsa mukaan noin 200 lentäjää.

Piiraisen mukaan töitä odottamassa on myös yksityisten lentokouluista valmistuneita lentäjiä.

Kansanedustaja Piiraisen mukaan lentäjiä olisi reservissä noin 10 vuoden tarpeisiin: "Mikään kasvun odote ei pysty selittämään näin suurta ylikouluttamista. Mielenkiintoista on myös se, että Ilmailuopistolta Porista on oppilaita lähtenyt jopa Indonesiaan asti töihin."

Piirainen kysyykin asianomaiselta ministeriltä: "Aikooko hallitus puuttua tilanteeseen ja tarkistaa lentäjien todellisen koulutustarpeen?"

 

Kansanedustaja Raimo Piiraisen kirjallinen kysymys: Eduskunta