Kari Savolaisesta Finavian uusi toimitusjohtaja

Finavian hallitus on valinnut filosofian maisteri Kari Savolaisen Finavian toimitusjohtajaksi. Kari Savolainen aloittaa tehtävässään vuoden 2012 alussa.

Savolainen siirtyy Finaviaan satama- ja logistiikkapalveluja tarjoavasta Steveco Oy:stä, jossa hän on toiminut toimitusjohtajana vuodesta 2005 lähtien. Aiemmin Savolainen on työskennellyt logistiikkaliiketoiminnasta vastaavana johtajana Itellassa vuosina 2001-2005 ja liiketoiminnan kehityksestä vastaavana johtajana Finnlinesissa vuosina 1995-2001.

- Finavia jatkaa Kari Savolaisen johdolla toimintansa kehittämistä entistä asiakaslähtöisemmäksi. Vahva kokemus yritysjohtamisesta antaa Savolaiselle erinomaiset mahdollisuudet rakentaa yhdessä lentoyhtiöasiakkaiden kanssa edellytykset kustannustehokkaalle, turvalliselle ja kattavalle lentoliikenteelle kotimaassa ja kansainvälisesti, sanoo Finavian hallituksen puheenjohtaja Soili Suonoja.

- Lentoliikennetoimialan toimintaympäristö on murrosvaiheessa. Samaan aikaan taloudellinen suhdanne on heikentymässä. Finavialle tämä merkitsee sitä, että haluamme tiivistää entisestään yhteistyötä lentoyhtiöasiakkaidemme kanssa, jotta lentomatkustamisen palveluketju olisi mahdollisimman sujuva ja kustannustehokas. Lentoyhteyksillä on keskeinen merkitys Suomen talouselämän kannalta, ja siksi on hienoa päästä mukaan tärkeän liikennemuodon kehittämiseen, toteaa Finavian uusi toimitusjohtaja Kari Savolainen.

Finavian väliaikaisena toimitusjohtajana 22.8.2011 alkaen on toiminut Helsinki-Vantaan lentoasemajohtaja Juha-Pekka Pystynen. Hän jatkaa uuden toimitusjohtajan aloitettua Helsinki-Vantaan lentoasemajohtajana.