Hallinto-oikeus oli muun muassa lausunut lentotoiminnan päättyneen, vaikka lentokenttä on edelleen aktiivisessa käytössä. Hallinto-oikeus oli myös tulkinnut samojen argumenttien johtavan eri kaava-alueilla erilaisiin johtopäätöksiin: esimerkiksi Vartiosaaren ja Malmin lentoaseman alueilla tulkinnat RKY-merkinnän vaikutuksista olivat vastakkaiset. Malmin lentoaseman ystävät ry. toivoo nyt hyvää yhteistyötä Helsingin kaupungin kanssa Malmin lentoaseman kokonaisuuden pitämiseksi eheänä oikeuskäsittelyjen ja tulevaisuuden suunnittelun aikana. Malmin lentokenttäalueelle on vireillä myös suojeluesitys, jonka johdosta kenttäalueella on voimassa vaarantamiskielto. Yhdistyksen puheenjohtaja Timo Hyvönen on huolissaan mutta toiveikas lentoaseman tilanteesta.
Hyvönen toivoo hyvän yhteistyön jatkoa Helsingin kaupungin kanssa. "Viime viikonloppuna lentoaseman 80-vuotisjuhlissa kuulimme hyviä terveisiä eduskunnasta ja kaupungin johdosta. Helsingin kaupungin lahjoittama elokuva on suoranainen merkkiteos, jossa kentän aineeton kulttuuriperintö on esitelty mainiosti. "
Yleiskaavan täytäntöönpano pysähtyy siihen asti, kun se on mahdollisesti saanut lainvoiman. KHO toteaa, että sellaisiin täytäntöönpanotoimiin ryhtyminen, joiden johdosta valitus kävisi hyödyttämäksi, on kiellettyä suoraan lain nojalla. Malmin lentoaseman alueella on voimassa useita asemakaavoja vuodesta 1964 lähtien. Niissä alue on merkitty lentokentäksi. Alueella on voimassa yleiskaava 1992, jossa lentokenttä on merkitty liikennealueeksi. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi vireillä olleen Helsingin yleiskaavan 2002 Malmin lentokenttäalueen osalta vuonna 2006. Lainvoimaisessa maakuntakaavassa alue on merkitty liikennealueeksi. Lue myös:
|
|||