Kouvolan FinnHEMS 70 -tukikohta vihittiin käyttöön - paikalla sosiaaliturvaministeri ja puolustusministeri

FH70_kouvola_2Utin lentokentällä sijaitsevan Kouvolan FinnHEMS 70 -lääkärihelikopteritukikohdan avajaisia vietettiin 23. helmikuuta 2026. Kaakkois-Suomen ensihoitopalveluita vahvistavan tukikohdan avajaisia kunnioittivatt sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen ja puolustusministeri Antti Häkkänen. Kouvolan tukikohta on kahdeksas tukikohta lääkäri- ja lääkintähelikopteritukikohdan verkostossa. Operaatiot Kouvolasta käynnistettiin jo 7. tammikuuta 2026. 

FinnHEMSin tukikohtaverkoston laajentaminen perustuu vuonna 2015 eduskunnan oikeusasiamiehen tekemään linjaukseen, jonka mukaan kansalaisten yhdenvertaisuus edellyttää tukikohtien perustamista toiminnan katvealueille.

FinnHEMS 70 hälytetään valtakunnallisten hälytysvasteiden mukaisesti korkeariskisimpiin ensihoitotehtäviin, ja yksikkö operoi Utin lentoasemalla sijaitsevalta tukikohdalta helikopterilla ja lääkäriautolla. Ensimmäisten toimintaviikkojen aikana hälytyksiä on jo ehtinyt tulla laajalta alueelta.  Lentotoimintaa operoidaan Airbus Helicopters H145 -helikopterilla.

FH70_kouvola_1Avajaistilaisuuteen osallistunut sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen totesi puheenvuorossaan ministeriön katsovan luottavaisesti valtakunnallista verkostoa, joka on Kouvolan tukikohdan myötä nyt valmis. Ministeri käsitteli myös lääkärihelikopteritoiminnan roolia yhteiskunnan valmiudessa ja varautumisessa sekä korosti viranomaisyhteistyön merkitystä.

"Kouvolan lääkärihelikopteritoiminnan käynnistymisen myötä lääkärihelikopteriverkosto kattaa yhä paremmin koko Suomen ja tuo turvaa. Lääkärihelikoptereilla on suuri merkitys ihmisten arjen turvallisuudelle, mutta myös Suomen varautumiselle ja kokonaisturvallisuudelle", sanoi ministeri Grahn-Laaksonen.

Myös puolustusministeri Antti Häkkänen korosti puheenvuorossaan kokonaisturvallisuutta.

"Perustettu lääkärihelikopteritukikohta avaa loistavan mahdollisuuden syventää yhteistyötä hyvinvointialueiden ja Puolustusvoimien välillä. Tavoitteena on nivoa terveydenhuoltoa yhä syvemmin varautumisen järjestelyihin", kommentoi ministeri Häkkänen.

Kymenlaakson hyvinvointialuejohtaja Harri Hagman käsitteli puheessaan ensihoidon toimintaympäristöä Kaakkois-Suomessa ja lääkärihelikopteritoiminnan merkitystä alueelle.

"Ensihoito on yhteistyötä ja osaamista – se on hoitoketju, ei kuljetuspalvelu", tähdensi Hagman puheenvuorossaan.

Tilaisuudessa kuultiin puheenvuorot myös Puolustusvoimien ensihoidon ylilääkäri Markus Lyyralta ja FinnHEMSin toimitusjohtaja Jari Huhtiselta sekä tervehdyksiä alueen yhteistyökumppaneilta, kuten Utin jääkärirykmentiltä, Kouvolan kaupungilta, Kymenlaakson hyvinvointialueelta ja Kymenlaakson pelastuslaitokselta.

Lue myös: