Laajaa lentotoimintaa - merivoimien Freezing Winds 23 -harjoitukseen myös Ranskan meritoimintakone

FW_NH90Suomen merivoimien johtama kansainvälinen syksyn pääsotaharjoitus Freezing Winds 23 lupaa toimintaa maalle, merelle ja ilmaan. Suomalaisjoukkojen lisäksi mukana on laajasti liittotuneiden aluksia sekä Yhdysvaltain merijalkaväen F/A-18 Hornet -lentolaivue ja Ranskan Bréguet 1150 Atlantique 2 -meritoimintakone sekä useita meritoimintahelikoptereita. Freezing Winds 23 on ensimmäinen Suomen johtama suuri merisotaharjoitus Naton jäsenenä.

FW_valtiolippu Freezing Winds 23 järjestetään 20. marraskuuta -1. joulukuuta 2023. Harjoituksessa on mukana yhteensä noin 30 taistelualusta, huolto- ja tukialuksia sekä kuljetusveneitä sekä rannikko- ja maajoukkoja. Harjoituksen kokonaisvahvuus on yli 4000 henkilöä ja se aiheuttaa lisääntynyttä sotilasajoneuvojen liikennettä erityisesti Länsi-Uudenmaan alueella.

"Tämän syksyn pääsotaharjoituksemme on ensimmäinen, jonka toteutamme laajana Nato-harjoituksena, jossa myös ruotsalaiset kumppanimme ovat vahvasti mukana. Yhdessä harjoittelemalla vahvistamme paitsi sotilaallisia suorituskykyjä myös yhteensopivuutta ja kykyämme toimia yhdessä, sanoo harjoituksen johtaja", sanoi kommodori Juhapekka Rautava.

FW23_karttaSuomenlahden ja Saaristomeren alueella toteutettavan Freezing Winds 23 -harjoituksen tavoitteena on harjoitella merioperaation toimeenpanoa osana kansainvälistä yhteisoperaatioita Suomen rannikon ja Itämeren olosuhteissa.

Mukana myös 16 ilma-alusta jotka lentävät aktiivisesti Etelä-Suomen ja pohjoisen Itämeren alueella koko harjoituksen ajan. Suomen ilmavoimien lisäksi ilmatoimintaa toteuttavat myös maavoimat sekä Rajavartiolaitos.

Harjoituksessa on mukana Yhdysvaltain merijalkaväen  lentolaivue VMFA(AW)-224 (Marine All Weather Fighter Attack Squadron 224). Se operoi F/A-18 - monitoimihävittäjillä.

Atlantique2Suomen ilmatilassa operoi harjoitukseen liittyen myös Ranskan Bréguet 1150 Atlantique 2 -merivalvontakone ja alusosastoihin kuuluvat meritoimintahelikopterit. Edellisvuoden Freezing Winds 22 -harjoituksessa oli mukana Yhdysvaltain P-8A Poseidon -meritoimintakone.

Harjoituksen aikana käytetään ilma-alusten omasuojaheitteisiin kuuluvia silppuja ja soihtuja. Tutkasilppu voi aiheuttaa vääriä säätutkahavaintoja ja infrapuna-soihdut voivat näkyä taivaalla hetkellisinä kirkkaina valoilmiöinä.

Suomalaisten alusten ja joukkojen lisäksi harjoituksessa on mukana Naton pysyvä alusosasto SNMG1 (Standing NATO Maritime Group 1), jossa on yhteensä kolme alusta Saksasta ja Alankomaista, sekä Naton pysyvä miinantorjuntaosasto SNMCMG1 (Standing NATO Mine Countermeasures Group 1), jossa on yhteensä kuusi alusta Puolasta, Saksasta, Alankomaista ja Ranskasta.

FW_SNMG1_2Harjoitukseen osallistuvia laivoja kiinnittyy Turkuun harjoituksen alkaessa 19.-22.11. Turun satamaan kiinnittyvät Naton miinantorjuntaosasto SNMCMG1 sekä pysyvä laivasto-osasto SNMG1. Lisäksi Turkuun kiinnittyvät harjoituksen ruotsalaiset alukset. Helsinkiin puolestaan kiinnittyy 19.-22.11. maihinnousualus RFA Mounts Bay. Alukset eivät ole avoinna yleisölle.

"Harjoitukseen osallistuvien miinantorjunta-alusten runsas määrä on osoitus Naton kiinnostuksesta ja sitoutumisesta vedenalaisen infrastruktuurin suojaamiseen", lisäsi kommodori Rautava.

Harjoituksessa on mukana Yhdysvaltain merijalkaväen 2nd Marine Logistics Detachment, joka on asettunut komennukselle Uudenmaan prikaatiin marraskuun alusta asti. Lisäksi merijalkaväen sukeltajat toimivat harjoituksessa yhdessä suomalaisten raivaajasukeltajien kanssa.

FW_Jehu_poistuu Ison-Britannian laivaston maihinnousutukialus RFA Mounts Bay sekä Ison-Britannian merijalkaväen osasto osallistuvat harjoitukseen ja toteuttavat maihinnousutehtäviä Uudenmaan prikaatin joukkojen kanssa.

Ruotsista harjoitukseen osallistuvat Göteborg-luokan korvetit Sundsvall ja Gävle sekä huoltoalukset Trossö ja Ulvön. Virosta on mukana miinantorjunta-alus Wambola. MH

Lue myös aikaisempi uutisemme Freezing Winds 23 -harjoituksesta: