Lennonjohtajat liittyivät PAU:n tukijoihin - lisä- ja ylityökielto vaikuttaa vaihtelevasti

EFHK_APP_3Suomen lennonjohtajien yhdistys SLJY lähtee mukaan tukemaan Posti-ja logistiikka-alan unionia sen TES-neuvotteluissa. Lennonjohtajat jättivät työtaisteluilmoituksen valtakunnansovittelijalle aamulla 27. marraskuuta. Ilmailualalla toimivista kuljetusliitoista ovat postilakon tukitoimissa mukana IAU, SLSY, JHL ja nyt myös SLJY.

Lennonjohtajat aloittavat lisä- ja ylityökiellon tiistaina 1. joulukuuta kello 12.00. Tukitoimet päättyvät 4. joulukuuta kello 24.00. Lisä- ja ylityökielto voivat yhdessä aiheuttaa satunnaisia viiveitä lentoliikenteelle.

"Lennonjohtajat eivät esimerkiksi tule töihin paikkaamaan toisten lennonjohtajien sairaspoissaoloja. Tukitoimien vaikutusten arviointi on hankaa ja riippuu päivästä", kertoo SLJY:n puheenjohtaja Roy Myrberg Lentoposti.fi:lle.

Työnantaja eli Finavia paikkaa vuorosta puuttuvia lennonjohtajia mahdollisesti esimiesvoimin, joiden määrä vaihtelee toimipaikoittain.

SLJY on valmis jatkamaan nyt ilmoitettua ylityökieltoaan tarpeen vaatiessa. Lennonjohtajille on myös täydet valmiudet ryhtyä muihin tukitoimiin, mikäli PAU:n neuvotteluissa ei edistytä.

Työtaistelun ulkopuolelle on rajattu etsintä- ja pelastuspalveluun liittyvät tehtävät, sekä ihmishenkien turvaamiseksi tehtävä työ.

Lue myös: