Lentäjien lakko peruu Lufthansan kaukolentoja Frankfurtista

LH_7779X_1Lufthansa ja sen lentäjiä edustava Vereingung Cockpit (VC) eivät päässeet sopuun kiistassaan ja edessä on uusi lakkopäivä. Lentäjäliitto aloittaa tiistaina 30. syyskuuta lakon, joka koskee Frankfurtista opereroitavia kaukolentoja.

Lentäjäliitto VC ilmoittaa lakon alkavan 30. syyskuuta kello 08.00 ja päättyvän 23.00. Lakko koskee Airbus A380-, A340- ja A330- sekä Boeing 747-koneilla Frankfurtin hubista operoitavaa liikennettä.

Lufthansa kertoo peruneensa tiistailta 25 kaukolentoa. Kaikkiaan lentoja olisi ollut 57. Frankfurtista operoidaan tiistaina kuitenkin 32 kaukolentoa, jotka miehitetään yhtiön mukaan vapaaehtoisvoimin. Operoitavista lennoista 26 lähtee tiistain aikana normaalisti, kaksi lähtee aiemmin ja neljä lentoa on siirretty keskiviikolle.

Lentäjäliitto peräänkuuluttaa eläke-etujen säilyttämistä ja ainakin kilpailukykyisen kompromissisopimuksen tarjoamista johon yhtiö ei ole sen mukaan vielä pystynyt. Liiton mukaan yhtiö kieltäytyy kollektiivisesta eläkesopimuksesta ja yrittää jakaa konsernin lentäjiä kolmeen eri luokkaan. Lisäksi tulevilla lentäjille ei tarjottaisi mahdollisuutta jäädä eläkkeelle ennen 60 ikävuotta. Lentäjien mukaan yhtiö ei ole osoittanut lainkaan ratkaisuhalukkuutta vaan esittää lisäheikennyksiä.

Työnantajan mukaan lentäjäliitto vetäytyi neuvotteluista 25. syyskuuta eikä osoittanut halukkuutta eläke-etujen uudelleen järjestelyyn eikä A340-kaukolentojen siirtämiseen halpalentokonsepti Wingsin siipien suojaan. Yhtiön mukaan muuta liitot ovat suostuneet Wings-konseptin mukaisiin säästöihin.

Tiistainen lakko on jo viides työnseisaus alle neljässä viikossa ja se osuus Lufthansan vilkkaimpaan liikennekauteen. Lentäjien työnseisaukset ovat sekoittaneet Lufthansa konsernin liikennettä jo pitkään aina keväästä 2014 saakka. Lentoja on peruttu yli 4000 ja yli puolimiljoonaa matkustajaa on joutunut vaihtamaan matkasuunnitelmiaan.

Lakon ajalta perutut lennot

Lue myös: