Matkustajalentoliikenne Isosta-Britanniasta Suomeen keskeytetään kahdeksi viikoksi 21.12. alkaen

LHR_twr_korona(Päivittynyt klo 10.52) Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on antanut päätöksen matkustajalentoliikenteen keskeyttämiseksi Suomen ja Ison-Britannian välillä kahdeksi viikoksi. Päätös pohjautuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antamaan saaman lausuntoon Covid-19 -tilanteesta. Päätös tulee voimaan 21. joulukuuta kello 12.00. Suomi seuraa näin useiden muiden valtioiden käyttöönottamia uusia lisärajoituksia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antoi Traficomille 20. joulukuuta lausunnon, jonka mukaan matkustajalentoliikenteen tilapäinen keskeyttäminen on keinona tällä hetkellä oikeasuhtainen koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi.

Ison-Britannian hallitus raportoi 19. joulukuuta maassa leviävän uusi muunnos Covid-19 -viruksesta. Lontoo, Kaakkois-Englanti ja Itä-Englanti asetettiin maassa kovimpien rajoitusten piiriin. Suomen THL:n mukaan ei ole näyttöä siitä, että virusmuunnos aiheuttaisi aiempaa vakavampia infektioita tai lisäisi tapauskuolleisuutta. Suomessa ei ole havaittu uuden virusmuunnoksen aiheuttamia Covid-19-tapauksia.

Matkustajalentoliikenne Iso-Britannian ja Suomen välillä keskeytetään kahdeksi viikoksi aikavälillä 21.12.2020 kello 12.00 - 4.1.2021 kello 11.59. Päätös ei koske ylilentoja, teknisiä välilaskuja, siirtolentoja omalla miehistöllä, valtionilmailua, sairaankuljetuslentoja eikä myöskään rahtilentoja.

Finnair on lentänyt matkustajalentoja Lontooseen kahdesti päivässä. Lennoista toinen on lähtenyt Helsinki-Vantaalta aamuisin ja toinen iltapäivisin. Nyt maanantaina 21.12. aamulento on jo peruttu. Finnair jatkanee lentoja Lontooseen ainakin jossain määrin lentorahdinkuljettamisen tarpeisiin. Kyseinen reittiyhteys on ollut niitä harvoja, joilla Finnair lentää itse operomillaan Airbus-kapearunkokoneilla.

Finnair ilmoitti aamupäivän aikana lentävänsä rajoitusten voimaan tultua lentävän yhden kotiutuslennon Helsingistä Lontooseen. Kyseesssä on 21.12. lennettävä lento AY1337. Finnair mahdollistaa näin Helsingissä olevien asiakkaiden pääsyn kotiin. 

Traficom on tehnyt päätöksen ilmailulain 167 §:n nojalla ja ottaen huomioon lentoliikenneasetuksen 21 artiklan. Asetuksen mukaan lentoliikennettä on mahdollista estää tai rajoittaa ennakoimattomista ja väistämättömistä olosuhteista johtuen yllättävien ja lyhytaikaisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Vastaavia, mutta eri mittaisia matksutajalentojen ja muiden matkustajaliikenteen keskeytyksiä Isoon-Britanniaan ovat ottaneet käyttöön useat valtiot. Kanada ilmoitti keskeyttävänsä lennot maiden välillä 72 tunniksi. Hollanti keskeytti lento- ja matkustajalauttaliikenteen maiden välillä 20. joulukuuta ja päätös on voimassa 1. tammikuuta 2021 saakka.

Lennot Isoon-Britanniaan ovat keskeyttäneet myös ainakin Belgia, Bulgaria, Italia, Irlanti ja Ranska.  Näistä Bulgarian rajoitus on pisin ja voimassa 31.1.2021 saakka. Vastaavia päätöksiä odotetaan lähiaikoina myös Saksalta ja Ruotsilta. Ranska keskeytti lentojen lisäksi myös liikenteen Kanaalin yli sekä ali. Päätös on voimassa vähintään 48 tuntia. Myös Irlannin päätös on voimassa 48 tuntia koskee lentoliikenteen lisäksi myös lauttaliikennettä.

Yksittäisistä lentoyhtiöistä ainakin Turkish Airlines on ilmoittanut, ettei se uuden virusmutaation seurauksena lennä toistaiseksi kohteisiin Englannissa, Hollannissa, Tanskassa ja Etelä-Afrikassa.

Päivitys kello 10.52: Lisätty tieto Finnairin operoimasta lennosta AY1337.
Päivitys kello 16.30: Tarkennettu matkustajaliikenteen keskeytyssuunnan olevan Isosta- Britanniasta Suomeen.