Pitkät neuvottelut on saatu päätökseen ja Viron kansallinen lentoyhtiö Nordica (Nordic Aviation Group) ostaa Xfly:n eli entisen Regional Jet OÜ:n kokonaan takaisin omistukseensa LOT Polish Airlinesilta. Puolalaisyhtiö oli mukana yhteishankkeessa 49 prosentin vähemmistöosuudella. Xfly-yhteisyrityksen osapuolet Nordica ja LOT ovat päässeet sopimukseen yrityksen omistusjärjestelyistä, joiden mukaan Nordica ostaa LOT:lta sen 49 prosentin osuuden Xfly-yhtiöstä. Aiemmin Xfly tunnettiin nimellä Regional Jet OÜ. Yhtiön koneet ovat olleet ainakin Nordican ja SAS:n väreissä. Varsinaisia Xfly:n väreissä olevia koneita ei ole olemassa. Kaupan toteutumisen myötä Xflyn omistus palaa kokonaan Viroon ja yhtiö on 100-prosenttisesti Nordican omistama. Kaupallinen yhteistyö LOT:n kanssa jatkuu kuitenkin edelleen. Nordica ja LOT ovat ulkoistaneet operaatioitaan Xflyn lennettäviksi ja se on noussut Viron suurimmaksi lentoyhtiöksi. Koronaviruspandemia romutti pidemmän aikavälin suuremmat suunnitelmat. Xflyn tulevaisuus pyritään nyt turvaamaan virolaisomistuksessa. Nordica perusti Regional Jet OÜ:n (RJ) vuonna 2015 ja marraskuussa 2016 mukaan tuli LOT Polish Airlines 49 prosentin osuudella. Helmikuussa 2020 Regional Jet otti käyttöön nimen Xfly. Yhtiö on operoinut mm. alihankintaa SAS:lle ja käytössä on ollut kolme LOT:n ja viisi Nordican CRJ-konetta sekä neljä ATR 72-600 -koneella. Elokuussa 2020 Euroopan komissio hyväksyi valtionapupaketin Xflyn omistajalle Nordicalle. Kyseisellä Viron valtion lokakuussa 2020 hyväksymällä 30 miljoonan euron valtionavulla on määrä turvata toiminta koronaviruskriisin läpi. Myös LOT on saanut hyväksynnän valtionavulle, jonka kokonaismäärä on 2,9 miljardia Puolan zlotya eli noin 636 miljonaa euroa. Lue myös:
|
|||