Patria ja Puolustusvoimat demonstroivat autonomisia parvijärjestelmiä merellä ja ilmassa

Patria-OnePuolustusvoimat demonstroivat Patrian kehittämien autonomisten järjestelmien toimintaa Merivoimien tilaisuudessa Upinniemessä 5. marraskuuta. Samassa yhteydessä julkistettiin myös Rannikkoprikaatin miehittämättömien järjestelmien komppania. Miehittämättömät järjestelmät lisäävät erilaisia vaikutuskeinoja, täydentävät olemassa olevien miehitettyjen järjestelmien kykyjä sekä korvaavat tarvittavaa henkilöstömäärää tietyissä tehtävissä monipuolisesti ja kestävästi.

Kotimaiset puolustusteollisuuden toimijat, kuten Patria, ovat jo kehittäneet uusia suorituskykyjä myös Rannikkoprikaatin käyttöön. Upinniemessä järjestetyssä tilaisuudessa Merivoimat demonstroivat erilaisten miehittämättömien järjestelmien toimintaa.

"Miehittämättömien ja autonomisten kyvykkyyksien kehittäminen on yksi keskeinen osa Patrian ja Puolustusvoimien välisen strategisen kumppanuuden teknologiayhteistyötä. Patria on kyennyt tukemaan Puolustusvoimia sellaisilla teknologiaratkaisuilla, joita alati muutoksessa oleva sodan kuva edellyttää", sanoi Patrian Defence and Weapon Systems -liiketoiminta-alueen johtaja Mikko Leino.

Patrian tehtävän- ja parvenhallintajärjestelmä yhdistää useiden järjestelmien kokonaisuuden suorituskykyiseksi Multi-Domain -järjestelmäksi. Upinniemessä järjestetyssä tilaisuudessa Patrian järjestelmistä koostuva niin kutsuttu Multi-Domain -parvi toteutti onnistuneesti sille annetun tehtävän, jossa sitä hallittiin etäyhteyksin kahdesta eri pisteestä Suomessa.

Meren pinnalla toimineet miehittämättömät pinta-alukset hyödynsivät Patrian autonomiajärjestelmää, joka voidaan asentaa nopeasti käytännössä mihin tahansa riittävän moderniin lavettiin.

Pinnalla kulkevien alusten kanssa samassa parvessa toimi kiinteäsiipinen kevyt lennokki sekä Patria ONE -nelikopteri, joka nousi tehtäväänsä Merivoimien Jehu-luokan aluksen kannelta.

Järjestelmät voivat toimia joko valvonta-, maalinosoitus- tai tiedustelutehtävissä, tai niin kutsutussa One-Way -tilassa, jolloin ne varustetaan taistelulatauksella.

Lue myös: