Petteri Tarmasta Ilmailuliiton puheenjohtaja

sillogoPetteri Tarma valittiin Suomen Ilmailuliiton uudeksi puheenjohtajaksi lauantaina Suomen Ilmailumuseolla järjestetyssä liittokokouksessa. Hallituksen erovuoroisten jäsenten paikoille valittiin uudelleen Antti Jouppi ja Peter Tähtinen sekä uutena Jorma Sucksdorff.

Myös entinen puheenjohtaja Tapio Pitkänen oli ehdolla jatkamaan. Kolmantena vaalissa oli ehdolla Peter Tähtinen. Toisella kierroksella olivat vastakkain Tarma ja Tähtinen, koska kukaan ei saanut ehdotonta enemmistöä ensimmäisessä vaalissa.

Kuten edeltäjänsäkin, Petteri Tarma on Finnairilla työskentelevä liikennelentäjä. Hänen päälajinsa harrastepuolella on taitolento. Vapaa-ajallaan Tarma lentää myös kapteenina Airveteranin DC-3-konetta.

Muina hallituksen jäseninä jatkavat vuonna 2013 valitut Sakari Korpela, Eila Pohjola ja Sakari Pyörre.

Kokous päätti muuttaa Ilmailuliiton lajitoimikuntarakennetta. Uusina lajitoimikuntina aloittivat Moottorilentotoimikunta (MT) ja Experimental- ja ultrakevyttoimikunta (EUT). Ne yhdistettiin pari vuotta sitten, mutta ratkaisu ei osoittanut toimivaksi, joten nyt päätettiin palata aiempaan malliin.

Muut Ilmailuliiton toimikunnat ovat Ilmapallotoimikunta (IT), Laskuvarjotoimikunta (LT), Lennokkitoimikunta (LeT), Liidintoimikunta (LiT) ja Purjelentotoimikunta (PT).

Lue myös liittokokouksen palkitsemisista: