Poliisi: Kajaanin lentoasemaan on kohdistettu turvallisuusuhka

Poliisi selvittää parhaillaan Kajaanin lentoasemaan kohdistettua turvallisuusuhkaa. Lentoasemalla ja sen läheisyydessä on päivän mittaan nähty useita poliisipartioita. Tarkemmin poliisi ei kuitenkaan asiaa vielä tässä vaiheessa avaa.

Oulun poliisi tiedotti asiasta 27. syyskuuta iltaseitsemän jälkeen mutta ei ole vielä toistaiseksi kertonut tarkemmin uhan alkuperästä. Muitakaan yksityiskohtia asiasta ole julkistettu. Lentokentän kenttähenkilökunta ja poliisi ovat kuitenkin nostaneet valmiustilaa.

Kainuun Sanomat kertoo, että lentoasemalla on nähty vahvasti varustautuneita poliiseja. Heidän yllään on ollut luotiliivit sekä suojakypärät ja mukana on ollut suuria varustekasseja. Lehden kuvien perusteella aseistuksena on ainakin konepistooleja.

Poliisi kertoo tässä vaiheessa keskittyvänsä selvittämään uhan taustoja ja todenperäisyyttä. Lisätiedotusta on luvassa aiheesta keskiviikkona 28. syyskuuta.

Kainuun Sanomat: Kajaanin lentoasemalla mahdollinen uhkatilanne – poliiseja lisää paikalle