Toimittajia ja kuvaajia vaikutti olevan paikalla yhtä paljon kuin fanejakin. Kaikkeaan väkeä oli paikalla satakunta, osa heistä toisin oli tilannetta ihmettelemään jääneitä saapuneita matkustajia ja terminaalissa työskenteleviä. Tilanne oli toinen, kun Aalto 5. joulukuuta käväisi X Factor -kisan aikana Suomessa esiintymässä. Silloin todella massiivinen fanijoukko täytti Helsinki-Vantaan Terminaali 2:n lähtöaulan ja tunnelma oli korkealla. Tuolloin laulaja kohtasi ihailijansa saapumalla heidän luokseen portaita pitkin toisen kerroksen VIP-tiloista.
Laulajan ympärille kerääntyneet ihmset estivät tehokkaasti muiden matkatavara-aulasta tulevien matkustajien kulun ja väkijoukkoa jouduttiinkin lopulta jälkeen hätistelemään syrjemmälle Starbucksin eteen. Kun median edustajat olivat saaneet haluamansa kommentit Aallolta, hän jakoi nimikirjoituksia faneilleen. Myös kännykkäkamerat olivat ahkerassa selfie-käytössä. T.T.
|
|||