Spitfire-retkikunta jakautumassa - koneita ei ole ainakaan vielä löytynyt maan alta

Spitfire_681Sq_IWMToisen maailmansodan jälkimainingeissa haudatuiksi väitettyjen Spitfire-hävittäjien etsinnät on ainakin toistaiseksi keskeytetty Myanmarissa. BBC:n mukaan hankkeessa mukana olevat arkeologit eivät enää usko, että RAF:n entiseltä Mingaladonin lentokentältä löytyisi kuljetuslaatikoissaan haudattuja tehdasuusia Spitfirejä. Kaivaukset saattavat tosin jatkua toisaalla.

Monipolvisten vaiheiden jälkeen etsintäluvan saanut 21 hengen retkikunta matkasi Burmaan eli nykyiseen Myanmariin. Etsijät saapuivat perille 6. tammikuuta ja varsinainen etsintä on nyt jatkunut pari viikkoa.

Yhdessä vaihessa raportoitiin maan alta löytyneestä puulaatikon kulmasta. Sen sisälle näkyvyyden esti mutainen vesi. Tästä löydöstä ei ole sittemmin kuultu. Laatikko ei kuitenkaan sijaitse Yangonin kentällä, jossa retkikunta on kaivanut

Nyt brittimediassa raportoidaan, että maan alta on löytynyt vain sotilaslentokentän pinnoitteena toiminut metallilevy - ja nykyisen Yangonin lentoaseman sähkökaapeleita. Viimeksi mainittujen esiin kaivaminen on ilmeisesti hermostuttanut Myanmarin viranomaisia. Retkikunta on peruuttanut koolle kutsumansa lehdistötilaisuuden.

Spitfire-koneiden etsintää miljoonalla punnalla tukenut ukrainalainen Wargaming.net -nettipelitalo on myös myöntänyt, että hävittäjiä ei taida löytyä ainakaan tästä kaivuupaikasta.

Lentoposti.fi kertoi Spitfire-hävittäjien etsintähankkeesta jo 14. huhtikuuta 2012. Juttu päättyi toteamukseen: "Mielenkiintoista nähdä, mitä entisen RAF Mingaladonin laidoilta löytyy - vai löytyykö mitään?"

Vaikka arkeologit ovatkin eri mieltä, hankkeen isä David Cundall, 15 vuotta kadonneiden koneiden taustaa selvittänyt ilmailuhistorian harrastaja, uskoo kuitenkin edelleen teoriaansa ja väittää että nyt on vain etsitty väärästä paikasta.

Lentokentät ovat valtavia alueita. Siksi Cundall voisi hyvinkin olla oikeassa. Mutta antavatko viranomaiset luvan jatkokaivauksille ja ennen kaikkea löytyykö niille lisärahoitusta?

Seuraavaksi Cundall ilmeisesti haluaa siirtyä toiseen kohteeseen selvittämään, mitä siitä  mutaveden täyttämästä puulaatikosta löytyy. Nykyajan aarteenetsintä siis saattaa jatkua tulevaisuudessa...

 

Lue myös: