Thunderbirdsin F-16 tuhoutui Nevadassa - ohjaaja menehtyi

RIAT_5x_ThunderbirdsYhdysvaltain Ilmavoimien taitolentoryhmä Thunderbirdsin Lockheed Martin F-16 Fighting Falcon -hävittäjä on tuhoutunut onnettomuudessa Nevadassa. Hävittäjäkone tuhoutui harjoitusalueella 4. huhtikuuta. Kyseessä on rutiininomainen harjoituslento. Koneen ohjaaja sai surmansa turmassa.

 Thunderbirdsin F-16 Fighting Falcon oli harjoitusalueella 4. huhtikuuta ja Ilmavoimien mukaan onnettomuus tapahtui aamupäivällä noin kello 10.30 paikallista aikaa

Lentäjä menehtyi turmassa. Hänen henkilöllisyytensä pidetään toistaiseksi salassa 24 tunnin ajan jotta tieto tavoittaisi ensin omaiset.

USAF on aloittanut tutkinnan onnettomuuden seurauksena. Kyseessä on jo kolmas Thunderbirds-taitolentoryhmälle sattunut onnettomuus kahden vuoden aikana.

Thuderbirdsin osallistuminen seuraavaan The March Field Air and Space Expo -tapahtumaan on perutettu. Vielä toistaiseksi on epävarmaa miten turma vaikuttaa vuoden 2018 esiintymiskauteen. Thunderbirds on ehtinyt kuluvan kauden aikana esiintyä kahdesti.

Thunderbirds kuuluu Yhdysvaltain Ilmavoimien 57th Wingiin, jonka kotitukikohta on Nevadan Nellis Air Force Base. Taitolentoryhmä on perustetu vuonna 1953 ja se on maailman kolmanneksi vanhin US Navyn Blue Anglesin ja Ranskan Patrouille de Francen jälkeen.

Thunderbidrs esiintyi Suomessa vuonna 2011 Turun lentonäytöksessä.