Savonlinnan kaupungin ja Voigt Travelin välisen yhteistyön odotetaan avaavan uusia mahdollisuuksia kansainvälisen matkailun kehittämiseen Saimaan alueella sekä mahdollistavan matkailukauden laajenemisen ympärivuotiseksi ja monipuolisimmille markkinoille. Lentojen odotetaan tuovan myös kasvua ja mahdollistavan uusia investointeja.
Savonlinnan kaupungin osuus markkinointiyhteistyöstä on 46 000 euroa. Lisäksi Visit Finland tulee panostamaan merkittävästi markkinointiyhteistyöhön. Savonlinnan seudulla käy vuosittain noin puoli miljoonaa matkailijaa. Ennen pandemiaa alueella oli yli 30 000 yöpymisvuorokautta, jotka tulivat saksankielisen Euroopan alueelta ja Benelux-maista. Venäläisiä matkailijoita kävi ennen pandemiaa ja Venäjän Ukrainaan kohdistamaa hyökkäyssotaa vuosittain noin 100 000.
Tavoitteena on kasvattaa lentojen määrää jatkossa. Savonlinnan kaupunki on tehnyt yhteistyötä Visit Finlandin kanssa matkailumarkkinoinnissa Keski-Eurooppaan vuodesta 2015 lukien.
|
|||