Juhlatunnelmissa onkin kohteliasta sanoa näin siitä huolimatta, että 787 on yli kolme vuotta myöhässä alkuperäisistä suunnitelmista. Osuvaa sen sijaan oli, että määräkenttänä oli nimenomaan Chicago, joka on sekä Unitedin että Boeingin pääkonttoreiden kotipaikka. Ensimmäisellä amerikkalaisen yhtiön 787-lennolla oli yhtiöiden oman väen sekä median edustajien ohella myös itse lippunsa ostaneita ilmailuharrastajia. He olivat innoissaan pelkästään päästessään mukaan Unitedin ensilennolle.
|
|||