Vasta runsaan viikon käytössä olleessa kauppakeskus Redin Fööni-lentotunnelissa järjestettiin lauantaina 29. syyskuuta ensimmäinen Finnish Tunnel League -kilpailu. Lajina oli neljän hengen kuviohyppy. Mukana oli peräti 11 joukkuetta. Voittajaksi selviytyi vakuuttavasti rovaniemeläinen Pro-Team. Föönin 4,26 metriä halkaisijaltaan oleva pystysuora tuulitunneli mahdollistaa neljän hengen kuviohyppyjen (ns. 4-way) lentämisen mukavasti sisätiloissa. Lajissa arvotaan kuvioista ja siirtymistä muodostuva kilpailusarja, jonka hyppääjät pyrkivät lentämään läpi mahdollisimman monta kertaa. Aikaa tunnelissa on 60 sekuntia ja jokaisesta onnistumisesta saa pisteen. Laskuvarjolla hypätessä laji tuomaroidaan viidentenä joukkueessa lentävän videokuvaajan materiaalilta. Lentotunnelissa videokamera yksinkertaisesti kiinnitetään imukupilla hyppääjien yläpuolelle lasiseinään (kuvassa alla). Finnish Tunnel League on on osa World Tunnel League Networkia. Ideana on, että eri puolilla maailmaa hypätään samoja arvottuja kilpailusarjoja ja saadaan suora vertailukohta muihin. Uuden kilpailun organisoi Vesa Vuorenkoski ja sen johtajana toimi kokenut Markku Teivainen. Päätuomarina oli Pekka Salmela ja valvojana Leaguen puolesta toimi Kurt Gaebel. Tavoitteena on tehdä tapahtumasta säännöllisesti toistuva. Lauantaina Föönin tiloissa pyöri niin suorituksiinsa valmistautuvia kuin toisten kisasuorituksia seuraavia lajin harrastajia. Lisäksi tapahtuma houkutteli paikalle runsaasti entisiä laskuvarjohyppääjiä. Moni lajista jo luopunut onkin innostunut uudelleen tunnelilentämisestä: ei sään kyttäämistä eikä varjon pakkaamista. Vapaapudotustiimaa saakin huomattavasti helpommin kuin lentokoneesta hyppäämällä. Lisänä lauantaina olivat lentotunnelin omat asiakkaat, joista monet olivat ensikertalaisia. Myös runsaasti muita kauppakeskus Redin kävijöitä kävi seuraamassa tapahtumaa. Kamerakännykät olivat ahkerassa käytössä. Finnish Tunnel Leaguessa oli neljä sarjaa AAA, AA, A ja Rookie. Mukana oli niin aktiivisesti harjoittelevia joukkueita kuin rennommalla otteella mukana olleita pitkän linjan laskuvarjourheilijoita. Jotkut heistä olivat ensi kertaa kokeilemassa tunnelilentämistä. Tuomareilta tapahtuma vaati ahkerointia. Nopeassa tahdissa lennettiin 110 kisasuoritusta. Lopputulosten saaminen ymmärrettävästi siirtyi iltaan. Sarjassa AAA taso oli kova. Voiton vei Rovaniemeltä kotoisin oleva Pro-Team, joka kymmenellä kierroksella keräsi 244 pistettä. Suomen Ilmailuliiton laskuvarjomaajoukkueessa Pro-Team on edustaja 4-way -lajissa niin tunnelissa kuin taivaalla. Siinä hyppävät Kimmo Pohjola, Kalle Pohjola, Eija Suvala, Emilia Sormunen, Jorma Löfgren (varajäsen) ja Petri Mastola (kuvaaja). Joukkueella on hallussaan lajin Suomen ennätys yhdeltä hypyltä lentokoneesta hypättynä: 43 pistettä. Kakkosena Finnish Tunnel Leaguen avauskisassa oli jo 90-luvulla yhdessä hypännyt BlackJack, joka ylsi lauantaina 183 pisteeseen. Kolmanneksi lensi Tempo-joukkue tuloksella 178. Tero Tuominen Täydelliset kisatulokset: Skyleague.com Alla video perjantain harjoituksista, mukana BlackJack ja Pro-Team. Lue myös aiempia Lentoposti.fi -juttuja:
|
|||