Aurinkomatkat peruu matkustusrajoitusten seurauksena matkoja elo-, syys- ja lokakuulta

Finnair_A321_gatella(päivittynyt klo 17.50) Suomen hallitus ilmoitti uusista 24. elokuuta voimana tulevista matkustusrajoituksista, joissa on mukana mm. myös Kreikka. Sen seurauksena Aurinkomatkatkin odotetusti ilmoitti peruvansa matkat Kreetalle ja Rodokselle. Lisäksi matkat Madeiralle, Antalyan rannikolle ja Kanariansaarille perutaan. Lennot on peruttu 9. lokakuuta saakka.

Viranomaisten suositukset sekä koronatilanteen kehittyminen eri kohteissa vaikuttavat matkanjärjestäjien päätökseen järjestää matkoja. Tähän mennessä uusien matkustusrajoitusten seurauksena ainakin Aurinkomatkat, TUI ja Detur ovat ilmoittaneet merkittävistä matkojen perumisista. Myös Tjäreborg ilmoitti 19. elokuuta peruneensa loppukesän 2020 matkat Kreetalle ja Rodokselle.

Aurinkomatkat peruu nyt matkat Kreetalle, Rodokselle, Madeiralle, Antalyan rannikolle ja Kanariansaarille 9. lokakuuta saakka. Aiemmin elokuussa  Aurinkomatkat kertoi peruvansa myös syys- ja lokakuun matkat Malagaan, Mallorcalle ja Dubrovnikiin. Aurinkomatkojen lento-operaattori on Finnair.

Parhaillaan Kreikan lomakohteissa olevat asiakkaat palaavat Suomeen alkuperäisenä paluupäivänä, mikäli kotiinpaluu on viimeistään tiistaina 25.8. Aurinkomatkat on yhteydessä mahdollisesta aikaistetusta kotiinpaluusta lomakohteissa oleviin asiakkaisiin, joiden kotiinpaluu olisi myöhemmin kuin tiistaina 25.8. 

10.10. ja sen jälkeen alkavat matkat toteutetaan tämänhetkisen tiedon mukaan suunnitellusti ja niihin on voimassa matkan varaushetken muutos- ja peruutusehdot. Päätökset lokakuun matkojen toteuttamisesta 10.10. alkaen tehdään syyskuun alussa.

Aurinkomatkojen Kaupunkilomat toteutetaan suunnitellusti niihin maihin, joihin ei ole voimassa matkustusrajoituksia. Aurinkomatkat on henkilökohtaisesti yhteydessä niihin asiakkaisiin, joiden Kaupunkiloma-matkoihin tulee muutoksia.

Asiakkaat voivat halutessaan siirtää matkansa ajankohtaa ja vaihtaa kohdetta tai saada matkan hinnan takaisin. Asiakkaille toimitetaan tarkemmat ohjeet matkan muuttamiseen tai rahojen palautukseen viimeistään torstaina 20.8. varauksessa olevaan sähköpostiosoitteeseen. 

Aurinkomatkat kertoo asiakaspalvelunsa ruuhkautuneen.

Päivitys kello 17.50: Lisätty tieto Tjäreborgin perumisista.