Yhdysvaltain ilmailuviranomainen FAA julkaisi lokakuun 2019 alussa lentokelpoisuusmääräyksen, jonka mukaan suuri määrä Boeing 737 NG -koneita on tarkastettava. Määräyksen taustalla on rahtikonekonversiossa eli BCF (Boeing Converted Freighter) -muunnoksessa havaitut ongelmat. Kaikkiaan noin viitisenkymmentä konetta on maadoitettu. Useassa Boeing 737-800 -koneessa havaittiin murtumia syyskuussa 2019 oikean ja vasemman siiven sekä rungon välisissä kiinnityksissä. Havainnot tehtiin BCF-rahtikonemuunnosten aikana. Ongelmakoneilla oli lennetty 35578 - 37329 lentoa. Boeingin ohella myös Airbus on mahdollistanut rahtikonekonversiot. Lentoyhtiökäytöstä poistetut matkustajakoneet saavat jatkoa taivaalla rahtilennoilla. Muutostöiden aikana koneiden kunto tarkastetaan, rakenteita vahvistetaan ja niihin asennetaan suuri rahtiovi. Tehtyjen havaintojen myötä FAA julkaisi jo 3. lokakuuta lentokelpoisuusmääräyksen, joka koskee Boeing 737-600, -700, -700C, -800, -900, ja -900ER -koneita eli kaikkia ns. Boeing 737 NG -versioita. Yksin Yhdysvaltain rekisterissä tälläisiä koneita on 1911 kappaletta ja kaikkiaan niitä on valmistettu yli 7000. Kyseiset koneet tulee tarkastaa Boeingin antamien työmenelmien mukaisesti ja kyseessä ovat toistuvat tarkastukset. Mikäli murtumia havaitaan tulee ne korjata ennen seuraavaa lentoja. Siirtolento korjauskohteeseen on mahdollista erityisluvalla. Korjaustoimien jälkeen uusi tarkastus tulee suorittaa uudelleen ennen 3500 lennon suorittamista. Tarkastusajan määrä seuraavista ehdoista ensin täyttyvä raja. Tarkastukset tulee suorittaa ennen kuin koneyksilöllä on lennetty 30 000 lentoa tai viimeistään seitsemän päivää annetun lentokelposuusmääräyksen voimaantulosta. Yli 22 600 lennon rajan ylittäneet koneet tulee tarkistaa seuraavan 1000 lennon sisällä. Australialaisyhtiön mukaan määräys koskettaa 33 sen 737-koneista seuraavan seitsemän kuukauden aikana. Qantas on kuitenkin jo suorittanut kyseiset tarkastukset kaikille koneilleen hyvissä ajoin etukäteen varmistaen lentoturvallisuuden. Australialaisyhtiölle ei ole sattunut suihkukoneaikakaudelle yhtään kuolemaan johtanutta lento-onnettomuutta. Tarkastusten aikana Qantas löysi yhdestä koneesta tiedoksi annettuja murtumia. Koneyksilöllä oli lennetty 27 000 lentoa ja se on nyt maadoitettu korjaustöiden ajaksi. Lentokone- ja moottorivalmistajat julkaisevat havaittujen ongelmien ratkaisemiseksi erilaisia korjaustöitä, jotka tulee suorittaa tietyn aikarajan mukaan lentokelpoisuuden ylläpitämiseksi. Ilmailuviranomaiset julkaisevat niitä tarvittaessa lentokelpoisuusmääräyksinä. Järjestelmä ylläpitää lentoturvallisuutta. Tälläisiä määräyksiä annetaan vuosittain useita lähes kaikille konetyypeille. Boeing 737 NG -koneilla lentävät Suomeen mm. Norwegian, Ryanair, KLM, SAS, Ukraine International Airlines ja Smartwings.
|
|||