Boeing etenee henkilöstövähennysten kanssa, kun tuotantoa vähennetään koronaviruspandemian takia. Yhtiö irtisanoo Yhdysvalloissa 6770 työntekijää. Aiemmin huhtikuussa käyttöön otettiin vapaaehtoinen irtisanomispaketti johon tarttui 5520 työntekijää. Myös 737 MAX -tuotanto on käynnistetty. Boeing sopeuttaa toimintaansa merkittävästi, kun matkustajalentokoneiden kysyntä on romahtanut koronaviruspandemian seurauksena. Huhtikuussa amerikkalaisvalmistaja ei saanut yhtään uutta tilausta ja peruuttujen tilausten määrä yli 100 konetta. Lentokonevalmistaja tiedotti keskiviikkona 27. toukokuuta ottaneensa toimissa uuden askeleen ja siirtyneensä irtisanomisiin. Kuluvan viikon aikana lähtöpassit saa 6770 Yhdysvalloissa työskentelevää. Valtaosa eli noin 9800 kaikkiaan yli 12 000 katoavasta työpaikasta on Washingtonin osavaltiossa. Vastaavia toimia tehdään myös Boeingin kansainvälisissä yksiköissä ja niissä noudatetaan paikallista työlainsäädäntöä. Boeingin suurimmat vaikeudet ovat juuri matkustajakonepuolella, jonka osalta yhtiö käynnistää lentokiellossa olevan Boeing 737 MAX:n tuotantoa sekä valmistelee konetyypin turvallista paluuta taivaalle. MAXin tuotanto keskeytettiin tammikuussa 2020. Puolustusteollisuuden osalta Boeing on saavuttanut menestystä miehittämättömän X-37B OTV1 (Orbital Test Vehicle) -avaruuslentokoneen koelennoilla. Sillä on parhaillaan käynnissä kuudes avaruuslento. Boeingin toimitusjohtaja Dave Calhounin mukaan tilanne on parantumassa, kun matkustusrajoituksia poistetaan. Merkit toipumisesta eivät Calhounin mukaan kuitenkaan tarkoita maailmanlaajuisen terveyskriisin ja talouskriisin päättymistä. Hän arvioi toipumisen vaativan useita vuosia, jotta palattaisiin takaisin vanhalle pandemiaa edeltävälle tasolle.
|
|||