Heikko talouskehitys on vaikuttanut kotimaan reittien kysyntään ja sitä kautta Finavian tuottamien palveluiden kysyntään. Kotimaan lentomatkustus laski vuoden 2015 ensimmäisen puoliskon aikana 0,4 prosenttia. Matkustajamäärä jäi 2,7 miljoonaan.
Verkoston lentoasemien matkustajamäärä oli 1,8 miljoonaa. Matkustajamäärä laski 4,7 prosenttia vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Kotimaan liikenteen osalta verkostolentoasemilla oli laskua 0,4 prosenttia. Kansainvälinen liikenne väheni 14,3 prosenttia. Rovaniemen lentoasemalla matkustajakehitys oli positiivista kasvun ollessa 6,1 prosenttia "Finavia seuraa lentoliikenteen toimintaympäristön kehittymistä tarkasti ja sopeuttaa toimintaansa sen mukaan. Lisäksi tuemme monin tavoin alueita uusien lentoreittien houkuttelussa eri lentoasemille", kertoo Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen. Finavia aloitti vuonna 2014 verkostolentoasemiin kaikkiaan noin 35 miljoonan euron investoinnit. Niiden avulla panostetaan tulevaisuuteen Turun, Ivalon, Tampere-Pirkkalan, Rovaniemen, Kittilän, Oulun ja Vaasan lentoasemille. Lue myös:
|
|||