Finavian Helsinki-Vantaan lentoasemalta ja verkostoasemilta lentoja jo lähes 150 kohteeseen

HUA_HELairport_ulkoaFinavian tuoreen lentolistauksen mukaan sen lentoasemilta lennetään kesäkaudella 2023 suoraan lähes 150 kohteeseen. Reittilentoja avataan seitsemään uuteen kohteeseen ja useita yhteyksiä avataan pandemian jäljiltä uudelleen. Lisäksi olemassa oleville reiteille tulee lisävuoroja.
"Teemme aktiivisesti työtä lentoyhtiöiden ja matkailutoimijoiden kanssa lentoyhteyksien vahvistamiseksi. Kesäkaudeksi avautuu seitsemän kokonaan uutta kohdetta. Lisäksi useita lentoyhteyksiä palautuu koronapandemian jäljiltä. Lentoyhtiöt myös lisäävät lentojen vuorotiheyttä", sanoi Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori.

Helsinki-Vantaan uusin tulokas on lentoyhtiö Eurowingsin reittiavaus Berliiniin. Sen osalta reittiavausta odotettiin jo alkuvuodesta 2018, mutta hanke kaatui tuolloin kapasiteettiongelmiin. Ryanairin siivillä Helsinki-Vantaalta pääsee muun muassa Pariisiin, Wieniin, Brysseliin ja Varsovaan.

Kesäkaudella Finnair lisää lentoja myös useisiin Euroopan pääkaupunkeihin tarjoten yli 50 suoraa lentoyhteyttä Eurooppaan. Uusia reittejä ovat avaus Norjan Bodøhön ja Italiaan Linaten lentoasemalle Milanoon. Yhteyksiä Finnair palauttaa myös Slovenian pääkaupunkiin Ljubljanaan sekä Tanskan Billundiin.

Norwegian lentää kesällä 17 kohteeseen, joihin lukeutuvat suositut kesälomakohteet Nizza Ranskan Rivieralla sekä palaavat reitit Espanjan Mallorcalle ja Barcelonaan. Espanjaan yhtiö lentää myös suosittuun Malagaan ja Alicanteen. Muihin Etelä-Euroopan matkakohteisiin kuuluvat Kroatian Split ja Dubrovnik, Kreikan Ateena sekä Italian Pisa ja Venetsia.

"Nyt myös Aasian ja Yhdysvaltojen lentotarjonta paranee, sillä Finnair lisää viikkovuoroja suosittuihin kaukokohteisiin", kertoi Vuori.

Finnair liikennöi kesäkaudella Helsinki-Vantaalta päivittäin Aasiassa Tokion Hanedan lentoasemalle, Hongkongiin, Delhiin, Bangkokiin ja Singaporeen. Finnair lentää lisäksi useita kertoja viikossa myös Japanin Osakaan, Tokioon Naritan lentoasemalle, Kiinan Shanghaihin sekä Etelä-Korean Souliin ja Intian Mumbaihin. Finnairin lisäksi Japan Airlines lentää Tokion Hanedan lentoasemalle ja Juneyao Airlines Shanghain ja Zhengzhoun kentille Kiinassa.

Yhdysvaltojen kaupungeista Finnair kyyditsee matkustajia päivittäin New Yorkiin ja useita kertoja viikossa Chicagoon, Dallasiin, Los Angelesiin ja Seattleen.


Alueellisten lentoasemien tarjonta kasvaa – omalta kotikentältä sujuvasti maailmalle

Tampere-Pirkkalan lentoaseman reittitarjonta kasvaa, kun Air Baltic laajentaa tarjontaansa kuuteen eri Euroopan kohteeseen. Matkustajille jo tuttujen Amsterdamin, Riian, Münchenin ja Kööpenhaminan lisäksi lentoja on kesällä suoraan Nizzaan ja Milanoon. Ryanair lentää viikoittain Tampere-Pirkkalan ja Lontoo Stanstedin välillä.

SAS palauttaa huhtikuun alusta lennot Vaasan lentoaseman ja Tukholman Arlandan välillä. Tukholman yhteydet paranevat myös Turun lentoasemalla, kun SAS lisää kolmannen päivittäisen lennon Arlandaan. Turusta pääsee lisäksi Wizz Airin kyydissä lentämään suoraan Italian pääkaupunkiin Roomaan ja Puolan Gdanskiin.

"Olemme iloisia, että lentotarjonta kasvaa ja suomalaisten yhteydet maailmalle paranevat. Upeaa on myös, että Suomen kiinnostavuus matkakohteena on nousussa. Hyvä esimerkki on matkanjärjestäjä Voigt, joka tuo Savonlinnan lentoasemalle turisteja kolmella charter-lennnolla Rotterdamista suoraan Järvi-Suomen kauniiseen kesään", päätti Vuori.

Lue myös: