Finnair peruu huhtikuulta 2400 kotimaan ja Euroopan lentoa - kapasiteetti vähenee yli 20 %

Finnair_A321_gatellaFinnair sopeuttaa huhtikuussa kotimaan ja Euroopan lentoja koronavirustilanteen vuoksi ja vähentää kapasiteettiaan yli 20 prosentilla. Kaikkiaan lentoja perutaan noin 2400 ja osa kotimaan reiteistä loppuu kokonaan huhtikuun ajaksi. Lisäksi konetyyppejä vaihdetaan pienemmiksi. Kaikkiaan lentoja on tämän jälkeen peruttu alkuvuodelta jo lähes 4000.

Koronavirustilanteen vaikutusten vuoksi Finnair on jo perunut noin 1 400 lentoa tältä vuodelta. Finnair jatkaa nyt lentojensa sopeuttamista koronavirustilanteen aiheuttamaan lentomatkustuksen kysynnän laskuun.

Finnair vähentää kapasiteettia kotimaan ja Euroopan liikenteessä yli 20 %:lla huhtikuussa perumalla yhteensä noin 2 400 lentoa ja vaihtamalla osalla reiteistä konetyypin pienemmäksi. Muutokset pohjautuvat huhtikuun kysyntänäkymään.

Suurimmat muutokset kotimaan nähdään osalla kotimaan reitettejä, jotka keskeytyvät huhtikuun ajaksi kokonaan. Finnair peruu kaikki Jyväskylän, Kajaanin, Kokkolan ja Kemin lennot ajalta 1.-30.4. 2020. Maarianhaminan osalta lennetään 1.-30.4. kahdesti päivässä arkipäivisin kolmiolentona Tukholman Bromman kautta ja sunnuntaisin yhden kolmiolennon Bromman kautta.

Euroopassa perutaan lennot Bolognaan, Stuttgartiin, Splitiin, Uumajaan ja Venetsiaan 29.3.-30.4.2020.

Lentoja vähennetään edellisten lisäksi useista kotimaan ja Euroopan kohteista. Finnair lentää alla oleviin kohteisiin aikavälillä 29.3.-30.4.2020 seuraavasti:  

    • Göteborgiin 14 viikkovuoroa (normaalisti 27 vuoroa).
    • Kööpenhaminaan 27 viikkovuoroa (normaalisti 39 vuoroa).
    • Tukholman Bromman kentälle 17 viikkovuoroa (normaalisti 28 vuoroa).
    • Tukholman Arlandan kentälle 45 viikkovuoroa (normaalisti 55 vuoroa).
    • Moskovaan 21 viikkovuoroa (normaalisti 28 vuoroa).
    • Tallinnaan 53 viikkovuoroa (normaalisti 58 vuoroa).
    • Barcelonaan 14 viikkovuoroa (normaalisti 21 vuoroa).
    • Hampuri 14 viikkovuoroa (normaalisti 21 vuoroa).
    • Berliiniin 21 viikkovuoroa (normaalisti 28 vuoroa).
    • Varsovaan 14 viikkovuoroa (normaalisti 21 vuoroa).
    • Brysseliin 19 viikkovuoroa (normaalisti 24 vuoroa).
    • Tromssaan 2 viikkovuoroa (normaalisti 3 vuoroa).
    • Trondheimiin 4 viikkovuoroa (normaalisti 5 vuoroa).
    • Bergeniin 6 viikkovuoroa (normaalisti 7 vuoroa).
    • Vaasaan 20 viikkovuoroa (normaalisti 33 vuoroa).
    • Ouluun 54 viikkovuoroa (normaalisti 66 vuoroa).
    • Joensuuhun 20 viikkovuoroa (normaalisti 31 vuoroa).
    • Kuopioon 32 viikkovuoroa (normaalisti 43 vuoroa).
    • Turkuun 22 viikkovuoroa (normaalisti 33 vuoroa).

Konetyypit vaihdetaan pienemmiksi useilla reiteillä

NRR_livery_4Kapasiteettia vähennetään myös käyttämällä pienempiä konetyyppejä. Finnair lentää Pietariin ja Vilnaan huhtikuussa ATR 72-500 -koneilla Embraer 190-koneiden sijaan.

Brysseliin normaalisti A350-900 -laajarunkokoneilla lennettävät vuorot lennetään kapearunkoisilla A321-koneilla huhtikuussa, samoin kuin toinen Lontooseen normaalisti laajarunkokoneella lennettävistä päivittäisistä vuoroista.

Lisäksi joiltain reiteiltä perutaan yksittäisiä lentovuoroja, joiden asiakasmäärä on jäämässä kovin alhaiseksi. Finnair jatkaa koronavirustilanteen vaikutusten seuraamista ja lentoihin voi tulla vielä lisämuutoksia.

Finnair_A350_ldgFinnair viestii lentojen peruutuksista suoraan asiakkaille, joilla on varaus perutuille lennoille. Asiakkaat voivat sitten joko hakea lipun hinnan takaisinmaksua perutusta lennosta tai he voivat siirtää matkaansa ottamalla yhteyttä Finnairin asiakaspalveluun.

Finnair kertoi 9. maaliskuuta tarjoavansa koronavirustilanteen aiheuttaman epävarmuuden vuoksi asiakkailleen mahdollisuuden joustavasti muuttaa lentojensa matkustuspäivää marraskuun 30. päivään 2020 asti.

Finnairin perumien lentojen lista

 Seuraavat lennot on peruttu 1.-30.4.2020:

  • Lennot AY289/290, AY643, AY645 ja AY647 Helsinki-Jyväskylä-Helsinki
  • Lennot AY419/420, AY643, AY645 ja AY647 Helsinki-Kajaani-Helsinki
  • Lennot AY399/400, AY630 ja AY631/632 Helsinki-Kokkola-Helsinki
  • Lennot AY630, AY631 ja AY632 Helsinki-Kemi-Helsinki

Seuraavat lennot on peruttu 29.3.-30.4.2020:

  • Lennot AY1771/1772 Helsinki-Bologna-Helsinki
  • Lennot AY1841/1842 Helsinki-Split-Helsinki
  • Lennot AY1451/1452 ja AY1453/1454 Helsinki-Stuttgart-Helsinki
  • Lennot AY1781/1782 Helsinki-Venetsia-Helsinki
  • Lennot AY861/862 ja AY867/868 Helsinki-Göteborg-Helsinki
  • Lennot AY961/962 ja AY965/966 Helsinki-Kööpenhamina-Helsinki
  • Lennot AY833/AY834 ja AY841/842 Helsinki - Tukholma Bromma - Helsinki
  • Lennot AY821/822 ja AY825/826 Helsinki - Tukholma Arlanda - Helsinki
  • Lennot AY719/720 Helsinki-Moskova-Helsinki
  • Lennot AY1027/1028 Helsinki-Tallinna-Helsinki
  • Lennot AY1659/1660 Helsinki-Barcelona-Helsinki
  • Lennot AY1421/1422 ja 1423/1424 Helsinki-Hampuri-Helsinki
  • Lennot AY1437/AY1438 Helsinki-Berliini-Helsinki
  • Lennot AY1141/1142 Helsinki-Varsova-Helsinki
  • Lennot AY1543/1544 Helsinki-Bryssel-Helsinki
  • Lennot AY311/312, AY313/314 ja AY317/318 Helsinki-Vaasa-Helsinki
  • Lennot AY451/452, AY454 ja AY455/456 Helsinki-Oulu-Helsinki
  • Lennot AY341/342 ja AY347/348 Helsinki-Joensuu-Helsinki
  • Lennot AY363/364, AY369/370, AY375, AY378 ja AY380 Helsinki-Kuopio-Helsinki
  • Lennot AY633 ja AY649 Helsinki-Turku-Maarianhamina-Helsinki*
  • Lennot AY1767/1768 Helsinki-Rooma-Helsinki
  • Lennot AY917/918 Helsinki-Oslo-Helsinki
  • Lennot AY887/888 Helsinki-Uumaja-Helsinki

*Korvataan lennoilla AY7119/7120 Helsinki-Maarianhamina-Tukholma Bromma

Lue myös: