Finnair peruu Manner-Kiinan lennot huhtikuulta - kapasiteettivähennyksiä ja yt-neuvottelut

FinnairA350tailFinnair sopeuttaa liikennettään ja resurssejaan koronaviruksen aiheuttamiin vaikutuksiin. Manner-Kiinan lennot perutaan huhtikuun 2020 loppuun saakka, jonka lisäksi kaukolentojen viikkovuoroja vähennetään Hongkongiin ja Osakaan. Lennot Etelä-Korean Souliin keskeytetään reiluksi kuukaudeksi huhtikuun puoliväliin saakka ja Busanin lennon avausta viivästetään. Yhtiö aloittaa myös koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut.

Finnair peruu lentonsa Manner-Kiinaan kohteisiinsa Guangzhouhin, Nanjingin, Peking Capitaliin, Peking Daxingiin, Shanghaihin ja Xi´aniin 30. huhtikuuta 2020 asti. Hongkongiin Finnair lentää huhtikuussa 2020 yhden vuoron päivässä normaalin kahden päivittäisen vuoron sijaan.  

Kapasiteettia leikataan myös Japanin-liikenteessä, jossa Finnair vähentää Osakan-reitiltään kaksi viikkovuoroa, ja lentää kesäkaudella 2020 (29.3.-24.10.2020) Osakaan 10 kertaa viikossa aiemmin suunnitellun 12 viikkovuoron sijaan.  

Finnair peruu myös päivittäiset lentonsa Etelä-Korean Souliin 9.3.-16.4.2020, jonka lisäksi reittiavaus Busaniin viivästyy maaliskuun 31. päivästä 1. päivään heinäkuuta 2020.  

Finnair ilmoitti jo 3.3. peruvansa lentonsa Milanoon 9.3.-7.4.2020 Ulkoministeriön päivitettyä Pohjois-Italiaa koskevan matkustusohjeen. Muutoin yhtiö ei ole vielä ilmoittanut vaikutuksista Euroopan verkostossaan, mutta seuraa tilannetta jatkuvasti. Lentojen kysynnän vaikutusten mukaan tehdään tarvittavia muutoksia verkostossa.  

Peruttujen lentoja osalta Finnair on yhteydessä asiakkaisiinsa, joilla on varaus näille lennoille. Asiakkaat voivat hakea lipun hinnan takaisinmaksua tai siirtää matkapäiväänsä ottamalla yhteyttä Finnairin asiakaspalveluun.  

Lisäksi Finnair tarjoaa asiakkaille, joilla on mikä tahansa Finnairin lento maaliskuussa, mahdollisuuden halutessaan siirtää matkustusajankohtaa samaan kohteeseen kesäkuun 2020 loppuun asti ilman kuluja.  

 Kustannuksia sopeutetaan ja henkilöstöä lomautetaan

Finnair sopeuttaa henkilöstöresurssejaan ja aloittaa yhteistoimintaneuvottelut koko Suomessa työskentelevää henkilöstöään koskevista määräaikaisista lomautuksista. 

Tämänhetkisen arvion mukaan lomautukset toteutettaisiin siten, että kaikki yhteistoimintaneuvottelun piirissä olevat henkilöt lomautettaisiin yhdeksi 14-30 päivän jaksoksi.

Neuvottelut alkavat 12.3.2020 ja niiden arvioidaan kestävän kaksi viikkoa. Vastaavia henkilöstön sopeuttamistoimia tehdään myös muissa maissa, missä Finnairilla on henkilöstöä. 

Finnair viesti jo 28.2.2020, että yhtiö sopeuttaa globaalisti myös muita kustannuksiaan, kuten myynti- ja markkinointikustannuksia sekä muita kustannuksia.