Finnair Tekniikan henkilöstöä poistui työpaikaltaan - lakon vaikutuksia vaikea arvioida

A340_finnairAmmattiliitto Pro käynnisti Finnairin tekniikassa työtaistelun, joka alkoi tiistaina 5. kesäkuuta kello 15. Lakko päättyy viikon päästä keskiviikkona 13. kesäkuuta kello 6 aamulla. Finnairissa uskotaan, että valtaosa lennoista kyetään operoimaan.

Lakkoon osallistuu noin 1 000 Finnairin teknistä toimihenkilöä ja tekniikassa työskentelevää lentovirkailijaa sekä Ilmailualan ammattiosaston ITA:n jäsentä.
 
Järjestöt eivät ole hyväksyneet Finnairin moottori- ja laitehuollon henkilöstölle tarjoamaa taloudellista tukea ja uudelleentyöllistymistukea sisältävää tukipakettia. Työntekijöiden edustajat ovat esittäneet oman vaatimuksensa paketista ja Finnair on pyytänyt yhden päivän aikaa arvioidakseen tätä esitystä. Työntekijät kuitenkin poistuvat työpaikalta tästä huolimatta.

Lakon piirissä ovat kaikki huoltotoimet, joita Finnairin reitti- ja lomaliikenne tarvitsevat Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Finnairin tekniikassa on käyty YT-neuvotteluja Finnairin laite- ja moottorikorjaamon henkilöstön irtisanomiseksi ja toimintojen lopettamiseksi. Yhtiö ei ole antanut neuvotteluissa henkilöstön edustajille riittävästi tietoa eikä taloudellisia perusteita toimintojen lopettamiseen liittyvistä syistä. Lisäksi Finnair aikoo leikata irtisanottavien muutosturvatukea, kertoo ammattiliitto Pro.

Ammattiliitto Pro ja henkilöstön edustajat ovat pettyneitä valtiovaltaan ja valtion omistajapolitiikasta vastaaviin ministereihin, jotka luottavat vain yritysjohdon esittämiin numeroihin.

"Omistajapolitiikasta on kadonnut kokonaan yhteiskuntavastuu ja inhimilliset arvot", toteaa puheenjohtaja Antti Rinne Ammattiliitto Prosta.

Finnair uskoo voivansa lentää valtaosan lennoistaan työnseisauksesta huolimatta hoitamalla koneiden päivittäistarkastukset ulkoasemilla. Joitain peruutuksia on kuitenkin odotettavissa, mutta tässä vaiheessa työnseisauksen vaikutuksia on vaikea arvioida tarkasti.   

”Olemme todella pahoillamme siitä vaivasta ja harmista, mitä tämä työnseisaus asiakkaillemme mahdollisesti aiheuttaa. Tulemme tekemään kaikkemme, että lennot jatkuisivat mahdollisimman normaalisti ja asiakkaidemme matkasuunnitelmat eivät vaikeutuisi ”, sanoo Finnairin asiakaspalvelusta vastaava Anssi Komulainen.