Hallituksen esityksessä Rajan MVX-valvontalentokonehankkeelle 163 miljoonaa euroa

MVX_dornieritSuomen hallitus esitti 19. syyskuuta, että eduskunta päättäisi hyväksyä ehdotuksen valtion talousarvioksi vuodelle 2023. Esitys sisältää sisäministeriön hallinnonalalla Rajavartiolaitokselle 163 miljoonaa euroa uusien valvontalentokoneiden hankintaan.

Rajavartiolaitoksen tulevaisuuden monitoimivalvontakoneiden hankintaan tähtäävä MVX-hanke ottaa jälleen uuden edistysaskeleen, kun hallitus esittää hankkeelle vuoden 2023 talousarviossa kaikkiaan 163 miljoonan euron määrärahaa.

MVX-hankkeessa Rajavartiolaitos korvaa nykyisten kahden Dornier 228 -valvontakoneen suorituskyvyn. Vuonna 1995 vastaanotetut Dornierit ovat nyt jo noin 27 vuoden ikäisiä ja niillä on lennetty yhteensä jo yli 20 000 lentotuntia.

Raja_Dornier_over_HELUusilla MVX-valvontalentokoneilla on määrä tukea muuttuneessa toimintaympäristössä entistä laajemmin eri toimijoita ja viranomaisia Suomessa sekä Euroopan alueella. MVX-hankkeen tavoitteena on siis rakentaa ainutlaatuinen suorituskyky Rajavartiolaitoksen ja koko Suomen tarpeisiin.

Hankkeessa Rajavartiolaitos tarkastelee ilma-alusten ja sensorijärjestelmien suorituskyvyn lisäksi erityisen tarkasti myös elinkaarikustannuksia. Valittavan järjestelmäkokonaisuuden on Rajavartiolaitoksen mukaan oltava mahdollisimman kustannustehokas ratkaisu koko sen suunnitellun 30 vuoden elinkaaren ajan.

Hallituksen esityksen mukaan määrärahaa voidaan käyttää uusien valvontalentokoneiden hankintaan liittyviin suunnittelu-, hankinta- ja koulutuskustannuksiin.

Raja_Dornier_closeup_3Rajavartiolaitoksen MVX-hankkeen tarkennettuun TRFI-tietopyyntöön (Targeted Request For Information) vastasi toukokuun lopulla olleeseen määräaikaan mennessä kaikkiaan 22 toimittajaa.

Suomelle tarjottiin suorituskykyratkaisuja, jotka perustuvat kaikkiaan 12 erilaiseen lentokonetyyppiin integroitaviin sensorijärjestelmiin (Lue uutisemme aiheesta: Raja sai vastaukset MVX-hankkeen tarkennettuun tietopyyntöön - tarjolla 12 erilaista lentokonetyyppiä).

MVX-hanketoimisto analysoi saadut vastaukset alkusyksyyn 2022 mennessä. Varsinainen kilpailutus aloitetaan loppuvuodesta 2022, jotta tavoite eli hankintasopimus on mahdollista solmia vuoden 2023 aikana. Uudet MVX-hankkeen suorituskyvyt voisivat olla käytössä jo vuonna 2026.

MVXlogo_rajaAlkuperäinen suunnitelma oli korvata Dornierit jo vuoden 2025 aikana. Hanketta kohdanneiden viivästysten seurauksena koneiden elinkaarta jatketaan alun perin suunnitellusta vuoteen 2027, jotta kriittiset suorituskyvyt olisivat käytettävissä jatkuvasti.

Lisäviiveet voisivat tarkoittaa, että Dornier 228 -valvontakoneilla operoitaisiin vuoteen 2028 tai jopa vuoteen 2029 saakka. Aiemmin vuoden 2022 aikana on tämän perusteella myös selvitetty vaihtoehtoja järjestelmien päivityksen suhteen nykyiseen kalustoon.

Nyt eduskunnan käsittelyyn siirtyvä talousarvioesitys vie hyväksynnän jälkeen MVX-hankketta vahvasti kohti kilpailutuksia ja lopullista suorituskykytilausta.

Lue myös: