Hornet hinataan ja NH90 lentää entiselle Härmälän kentälle - Kokonaisturvallisuus 15 lähestyy

NH90_utti_221Yhteiskunnan turvallisuuteen painottuva suurtapahtuma Kokonaisturvallisuus 2015 järjestetään Tampereen messukeskuksessa 4. - 6. syyskuuta. Härmälän entisellä lentokentällä nähdään mm. NH90-helikopteri ja  F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjä. Puolustusvoimat tuo messuille myös olalta laukaistavan Stinger-ilmatorjuntaohjuksen.

Tampereen Kokonaisturvallisuusmessut on suurtapahtuma, jonka tavoitteena on luoda kansalaisille selkeä ja helposti ymmärrettävä kuva siitä, mitä turvallisuus tarkoittaa nykypäivänä. Toimintaansa esittelevät Puolustusvoimien lisäksi muun muassa Tulli, Poliisi sekä eri turvallisuusalan yritykset ja yhdistykset.

HN_MLU_ilmavoimatPuolustusvoimat kertoo messuilla laajasti koko toiminnastaan. Messuohjelman painopisteenä on puolustusvoimauudistuksen tuomien muutosten ja tulosten esittely sekä maanpuolustuksen ja yleisen asevelvollisuuden tutuksi tekeminen.

Paikalla on myös Puolustusvoimien mediakeskus, joka tuottaa materiaalia nettisivuille, Ruotuväki-lehteen sekä erilaisiin sosiaalisen median kanaviin.

Lisäksi sotaharjoituksista tuttu Radio Kipinä lähettää ohjelmaa messuilta niin eetterissä kuin internetissä. Erona on se, että tällä kertaa sotaharjoituksiin kuuluvia ilmavalvontaselosteita ei nyt lähetetä kanavalla.

jarmoLindberg_3

Puolustusvoimien komentaja kenraali Jarmo "Charles" Lindberg vastaa yleisön kysymyksiin Radio Kipinässä perjantaina iltapäivällä. Kysymyksiä entiselle Ilmavoimien komentajalle voi lähettää sähköpostilla radiokipina@mil.fi

Reserviläisvoimin lähetettävä Radio Kipinä on kuultavissa kuudes syyskuuta asti netissä Radiot.fi -palvelussa sekä radiossa FM-taajuuksilla Helsinki 89,7 MHz, Hämeenlinna 91,0 MHz ja Tampere 107,1 MHz.

Runsaasti kalustoa nähtävillä

Messuilla on esillä erilaista Puolustusvoimien kalustoa kuten juuri hankittu Leopard 2 A6 -taistelupanssarivaunu. Myös ilmailu on näyttävästi edustettuna: Helikopteripataljoona lentää paikalle NH Industries NH90 -kuljetushelikopterinsa.

NH-211 lennetään Tampereelle kello 15 keskiviikkona. Kopterin vierellä messuilla on Utin jääkärirykmentin laskuvarjojääkärikoulutusta ja erikoisjoukkoja esittelevä osasto.

NH90_lavetti_1_kyostipartonenIlmavoimien McDonnell Douglas F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjä tuodaan messujen ulkonäyttelyyn lentokoneiden kuljetukseen tarkoitetulla erikoislavetilla. Kyseessä on eri suuntiin ilma-aluksen laskutelineiden jalanjäljen mukaan muunnettavissa oleva kuljetusalusta.

Lavetilla voidaan kuljettaa Hornetin ohella muitakin koneita. Niihin kuuluvat myös historialliset Morane-Saulnier M.S.50C ja Messerschmitt 109 -hävittäjät, joita on siirretty museoiden välillä (lue tarkemmin linkeistä jutun lopussa).

Yllä olevassa kuvassa kyseisellä kuorma-auton hinaamalla lavetilla kuljetetaan NH90-kopteria, jonka roottorimekanismin lepatuksen rajoitin vaurioitui Säkylässä vuonna 2014.

Stinger_1Puolustusvoimat esittelee Kokonaisturvallisuus 2015 -tapahtuman taistelunäytöksissä muun kaluston ohella myös olalta laukaistavia lämpöhakuisia Raytheon FIM-92 Stinger RMP Block 1 -ilmatorjuntaohjuksia.

Varusmieskoulutus Suomessa nimen ITO15 saaneella järjestelmällä aloitettiin maaliskuussa 2015 Vekaranjärvellä Karjalan prikaatin Salpausselän ilmatorjuntapatteristossa alkaneella aliupseerikurssilla (kuva yllä).

harmala_terminaali_wikimedia_Cryonic07Tampereen messukeskus on rakennettu Härmälän lentokentän entisen kiitotien viereen. Lentopaikka perustettiin Valtion Lentokonetehaan muuttaessa Suomenlinnasta Tampereelle. Kenttä valmistui 1936 ja se suljettiin lopullisesti 1983 Pirkkalan lentoaseman valmistuttua.

Muistona lentotoiminnasta on Ilmailukaduksi muutettu entinen kiitotie sekä lentoasemarakennus, joka on nykyisin Tampereen Laskuvarjokerhon toimitilana (kuvassa). T.T.

Päivittynyt: lisätty kopterin siirtolentoaika.

Lue muita Lentoposti.fi -juttuja aiheesta: