IATA ennustaa lentoyhtiöille suurempia voittoja

Airbus_nosesKansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA ennustaa entistä parempaa tulosta lentoyhtiöille. Tuoreimman ennusteen mukaan maailman lentoyhtiöt tekisivät noin 542 miljardin euron liikevaihdolla 9,7 miljardin euron tuloksen. Marginaalit säilyvät silti erittäin ohuina ja matkustajamäärät nousevat uuteen ennätykseen.

IATA:n tuorein ennuste nostaa odotuksia 1,6 miljardia euroa aiemmin maaliskuussa annettua lukemaa suuremmaksi. Tuorein ennuste on myös iso parannus vuoden 2012 aikana tehtyyn 5.8 miljardin euron tulokseen.

Vaikka lentoyhtiöiden liikevaihto on noin 542 miljardia euroa jää liikevoittomarginaali erittäin alhaiseksi 1,8 prosenttiin. Kaikesta huolimatta vuosi 2013 tulee olemaan kolmanneksi paras vuosi sitten vuoden 2001 tapahtumien.

Vuonna 2007 ilmailuala teki 2,9 prosentin voittomarginaalin päätyen noin 11 miljardin euron voittoihin. Toistaiseksi paras vuosi on ollut 2010 jolloin tehtiin 3,3 prosentin marginaalilla lähes 15 miljardin euron tulos.

Vuoden 2013 aikana talouskasvu jatkuu heikkona ja odotettavissa on 2,2 prosentin kasvu, joka on vain 0,1 prosenttia vuotta 2012 parempi. Alan tuotot ovat pienet mutta tehokkuudessa on ollut selkeästi paraneva suunta viimeisten seitsemän-kahdeksan vuoden aikana.

IATA_logo"Tämä on erittäin kovaa liiketoimintaa. On päivittäinen haaste pitää tuotot menoja suurempana. Monet yhtiöt ovat vaikeuksissa. Lentoyhtiö tienaa matkustajasta keskimäärin noin kolme euroa, joka on vähemmän kuin sämpylän hinta useassa paikassa", analysoi IATA:n johtaja Tony Tyler alan tilannetta.

Matkustajatäyttöasteen uskotaan nousevan ennätyskorkealle 80,3 prosenttiin vuonna 2013. Lukemat olisivat jo kuusi prosenttia korkeammat kuin vuonna 2006. Vuoden 2013 matkustajamäärän uskotaan nousevan 3,13 miljardiin matkustajaan. Kolmen miljardin raja rikottaisiin ensimmäisen kerran lentomatkustuksen historiassa.


Öljyn hinta tulee alas

Öljyn hinnat ovat viimeaikoina tulleet hieman alaspäin ja Brent-öljyn tynnyrihinnan odotetaan pysyttelevän 108 USD:n barrelihinnassa. Aiempi ennuste oli 109,5 USD/barreli, joka on myös alempi kuin vuoden 2012 111,8 USD:n keskihinta. Laskusta huolimatta nykyhinnat ovat huomattavasti korkeammat kuin vuoden 2006 65,1 USD/barreli.

Hinnat ovat nousseet vuosien 2006-2013 aikana yli 55 prosenttia ja se oli suurin myötävaikuttaja lentoyhtiöiden 23 prosentin kustannusnoususta kyseisten vuosien aikana.


Positiivisia tuloksia kaikilla alueilla

IATA:n ennusteen mukana kaikilla alueilla päästään positiivisiin tuloksiin mutta jotkut ovat vahvempia kuin toiset. Suuntauksen mukaan tuottoja ovat ottamassa suuret lentoyhtiöt ja pienemmät erikoistoimijat.

Euroopan lentoyhtiöiden jaettavaksi jäisi noin 1,2 miljardia euroa. Aasian tuotot olisivat noin  3,5 miljardia euroa. Pohjois-Amerikka tekisi voittoa noin 3,3 miljardia euroa. Heikoimpaan tulokseen päätyy Afrikka, joka jää noin 100 miljoonaan euroon.