Irakin ilmatilaan entistä tiukemmat rajoitukset FAA:lta - Lufthansa keskeytti operaatiot uudelleen

FAA_logo_textYhdysvaltain ilmailuviranomainen FAA kieltää maan lentoyhtiöiltä operaatiot Irakin ilmatilaan. Aiemmin rajoitus koski vain alempia korkeuksia. Viranomaiset ovat suhtautuneet konfliktialueiden ylilentoihin uudella vakavuudella sen jälkeen, kun Malaysia Airwaysin matkustajakone ammuttiin alas Ukrainassa.

FAA:n tuorein kielto koskee koko Bagdadin lentotiedotusaluetta (ORBB) ja syyksi kerrotaan mahdolliset sotatoimet alueella. FAA:n aiempi rajoitus koski lentoja alle lentopinnan 300.

Eurooppalaisyhtiöistä ainakin Lufthansa on operoinut Irakiin ja käyttänyt maan ilmatilaa myös ylilennoissa. Saksalaisyhtiö on seurannut tarkasti myös FAA:n rajoituksia ja lopetti operaatiot Irakiin kertaalleen jo elokuun alussa.

Nyt tuoreimman rajoituksen jälkeen Lufthansa lopettaa lennot Pohjois-Irakin Erbiliin aina 11. elokuuta saakka. Ylilennot lopetettiin jo 2. elokuuta. Rajoitukset koskevat myös Austrian Airlinesia, joka operoi Erbiliin päivittäin Wienistä. Emoyhtiö Lufthansa operoi kohteeseen normaalisti kahdesti viikossa Frankfurtista.

FAA:n uusimman rajoituksen jälkeen liikenne on siirtynyt entistä enemmän Iranin yläpuolelle. Maailman nopeimmin kasvavat lentoyhtiöt pitävät kotipaikkaansa lähi-idässä ja niille Irakin mahdollinen kiertäminen ei liene mieleen.

Lennot konfliktialueille aiheuttavat huolta

Lentohin konfliktialueiden yläpuolella on kiinnitetty huomiota aivan eri tavalla Ukrainassa sattuneen Malaysia Airwaysin Boeing 777-200ER -matkustajakoneen alasampumisen seurauksena. Lähes kaikki lentoyhtiöt välttävät Ukrainan ilmatilan käyttöä toistaiseksi.

Myös Israelin Tel Avivin lentokentän turvallisuus on ollut esillä alueella tehtyjen raketti-iskujen takia. Useat lentoyhtiöt keskeyttivät operointinsa Ben Gurionin lentokentälle useamman päivän ajaksi heinäkuussa.


FAA:n Notam-tiedote Irakin operoinnista:

!FDC 4/1621 ZZZ SECURITY …IRAQ … POTENTIALLY HAZARDOUS SITUATION—IRAQ AIRSPACE

DUE TO THE POTENTIALLY HAZARDOUS SITUATION CREATED BY THE ARMED CONFLICT BETWEEN MILITANTS ASSOCIATED WITH THE ISLAMIC STATE IN IRAQ AND THE LEVANT AND IRAQI SECURITY FORCES AND THEIR ALLIES, ALL FLIGHT OPERATIONS IN THE BAGHDAD FLIGHT INFORMATION REGION (ORBB)  BY THE PERSONS DESCRIBED IN PARAGRAPH A BELOW ARE PROHIBITED UNTIL FURTHER ADVISED.  

A. APPLICABILITY. THIS NOTAM APPLIES TO:  ALL U.S. AIR CARRIERS AND COMMERCIAL OPERATORS; ALL PERSONS EXERCISING THE PRIVILEGES OF AN AIRMAN CERTIFICATE ISSUED BY THE FAA, EXCEPT SUCH PERSONS OPERATING U.S.-REGISTERED AIRCRAFT FOR A FOREIGN AIR CARRIER; AND ALL OPERATORS OF AIRCRAFT REGISTERED IN THE UNITED STATES, EXCEPT WHERE THE OPERATOR OF SUCH AIRCRAFT IS A FOREIGN AIR CARRIER. 

B. PERMITTED OPERATIONS. THIS NOTAM DOES NOT PROHIBIT PERSONS DESCRIBED IN PARAGRAPH A FROM CONDUCTING FLIGHT OPERATIONS WITHIN THE BAGHDAD FLIGHT INFORMATION REGION (ORBB) WHEN SUCH OPERATIONS ARE AUTHORIZED EITHER BY ANOTHER AGENCY OF THE UNITED STATES GOVERNMENT WITH THE APPROVAL OF THE FAA OR BY A DEVIATION, EXEMPTION, OR OTHER AUTHORIZATION ISSUED BY THE ADMINISTRATOR.  OPERATORS SHOULD CALL THE FAA WASHINGTON OPERATIONS CENTER AT 202-267-3333 FOR FAA AUTHORIZATION OF OPERATIONS. 

C. EMERGENCY SITUATIONS. IN AN EMERGENCY THAT REQUIRES IMMEDIATE DECISION AND ACTION FOR THE SAFETY OF THE FLIGHT, THE PILOT IN COMMAND OF AN AIRCRAFT MAY DEVIATE FROM THIS NOTAM TO THE EXTENT REQUIRED BY THAT EMERGENCY.

THE PROHIBITION ON OPERATIONS IN THE AIRSPACE SPECIFIED IN THIS NOTAM AND THE ASSOCIATED JUSTIFICATION FOR THIS SPECIAL NOTICE WILL BE RE-EVALUATED BY 31 DEC 2014.

Lue myös: