Matkustusasiakirjan saa Suomessa entistä helpommin

Raja_bordercontrolPoliisin myöntämiä matkustusasiakirjoja voi hakea entistä helpommin ja nopeammin. Nykyisin hakemuksen voi täyttää verkkopallvelussa jo ennen poliisiasemalla asiointia. Tavallisen passin voi uusia kokonaan jopa käymättä poliisiasemalla lainkaan.

Poliisin käsittelemien lupien kokonaismäärä on vuosi vuodelta ollut kasvussa ja nousu on suurinta matkustusasiakirjoissa. Tavallisia passeja haetaan vuosittain noin 700 000 kappaletta.

Tavallisen passin voi useimmiten uusia verkossa, kun aikaisempi passi on myönnetty enintään kuusi vuotta sitten, siihen on otettu sormenjäljet ja passin hakijan nimi on pysynyt entisenä sekä passivalokuva toimitetaan valokuvaamosta sähköisesti poliisille.

Passi noudetaan valitusta noutopaikasta. Poliisi.fi -sivulla annetaan yksityiskohtaista tietoa siitä, kuka passin voi saada pelkästään verkkoasioinnin kautta.

Poliisi tavoittelee laajaa tietoisuutta uudesta palvelustaan ja kampanjoi asiasta kaikkialla Suomessa.

"Lupapalvelujen painopistettä siirretään sähköiseen asiointiin ja samalla vähennetään henkilökohtaisen asioinnin tarvetta. Tämä on poliisin kehittämistavoite, jota kohti ollaan menossa", lupahallintopäällikkö Minna Gråsten sanoo.

Sähköinen asiointi on julkisella sektorilla arkipäivää ja samaan tavoitteeseen on päästy lain uudistumisen myötä myös poliisin matkustusasiakirjojen kohdalla.

"Sähköisen asioinnin kautta voidaan tästä määrästä käsitellä suuri osa. Verkkopalvelussa asiakirjan hinta alenee ja palvelu on asiakkaan kannalta joustavaa, ajasta ja paikasta riippumatonta sekä ruuhkatonta", toteaa Gråsten.