NATO BALTOPS 16: kolme suurta LPD-helikopteritukialusta Hangon edustalla (video)

baltops16_2Monikansallinen BALTOPS 16 -harjoitus käynnistyi maanantaina Hangon edustalla. Kyseessä on vuosittainen, nyt jo 44. kerran järjestettävä harjoitus. Suomi on osallistunut siihen vuodesta 1993. Mukana on 49 alusta, yli 60 lentokonetta ja helikopteria sekä 6100 sotilasta. Kolme laivoista on helikopterikannella varustettuja maihinnousutukialuksia.

STRIKFORNATO:n johtama BALTOPS 16 perustuu skenaarioon, jossa toteutetaan monikansallinen kriisinhallintaoperaatio YK:n päätöslauselman mukaisesti. Toiminta sijoittuu koko Itämeren alueelle Puolasta Suomenlahdelle.

baltops16_4

Hankoniemen edustalla ensimmäisessa osaharjoitusvaiheessa liikkuu merellä noin 600 sotilaan amfibio-osasto. Siinä on mukana joukkoja Suomesta, Ruotsista, Yhdysvalloista, Hollannista, Italiasta, Englannista ja Saksasta.

Laivasto-osastoon kuuluva Hollannin merivoimien HNLMS Johan de Witt (L801, kuvassa oikealla) on 176 metriä pitkä ns. Landing Platform Dock (LPD)-tyypin alus. Se on otettu käyttöön vuonna 2007.

Baltops_deWitt_jehuJohan de Wittin peräosassa on uivaa telakkaa muistuttava alue, jonka kansi voidaan laivan syväystä kasvattamalla upottaa veden alle. Siten miehistönkuljetusveneet voivat ajaa sisään lastausta varten (vasemmalla). Alue tunnetaan nimellä Steel Beach eli teräsranta.

Peräosassa on myös suuri helikopterien laskeutumiskansi (otsikkokuvassa, klikkaa suuremmaksi). Johan de Wittillä on harjoituksessa mukana kaksi Eurocopter AS532 Cougar -helikopteria (nykyisin Airbus Helicopters H215M). Aluksen hangaariin mahtuu neljä tällaista Super Puma -kopterin sotilasversiota.

baltops16_1Uudenmaan jääkäriprikaatin rannikkojääkärikomppania lastattin de Wittille sunnuntaina 5. kesäkuuta Hangon satamassa. Suomalaiset toimivat yhdessä ruotsalaisten rannikkojääkärien kanssa aiempien SFNTG-harjoitusten (Swedish-Finnish Naval Task Group) tavoin.

Merivoimien U700 Jurmo -veneet kuljettivat suomalaiset rannikkojääkärit Hankoniemelle Syndalenin harjoitusalueelle maanantaina. Ovikonekivääreillä aseistetut Cougar-kopterit tukivat operaatiota (kuvassa yllä).

baltops16_3Hankoniemen edustalla lähellä Hästö-Busön linnakesaarta on myös Yhdysvaltain merivoimien 190 metriä pitkä USS Carter Hall -maihinnousutukialus. Se on Harpers Ferry -luokan LPD-tyyppinen alus, joka pystyy takarungon telakassaan kuljettamaan kaksi suurta Landing Craft Air Cushion (LCAC) -ilmatyynyalusta (arkistokuvassa alla).

Niissä on käytössä vastaava tekniikka kuin Merivoimien kokeiluksi jääneessä, taistelukäyttöön tarkoitetussa Tuuli-ilmatyynyaluksessa. Teknologiavaihto oli osa Hornet-hankinnan vastakauppoja.

Kaksi LCAC-alusta siirsi merijalkaväen joukkoja varhain maanantaiaamuna Syndaleniin. He pysyvät maissa kolmipäiväisen osaharjoitusvaiheen ajan. Suomalaisjoukot sen sijaan siirtyvät iltaisin yöpymään Johan de Wittille.

Baltops_LCAC_USNavyCarter Hallin mukana BALTOPS-harjoituksessa on mukana myös yhdeksän Sikorsky MH-60S Sea Hawk -helikopteria. Se on Black Hawk -helikopterin meritoimintaversio.

Maanantaina niin ikään harjoitukseen osallistuva 203-metrinen Englannin Royal Navyn HMS Ocean (L12) oli vielä kauempana merellä. Se on näistä kolmesta maihinnousujen tukemiseen tarkoitetuista laivoista eniten oikeaa lentotukialusta muistuttava, sillä Oceanissa on täysimittainen lentokansi.

Se onkin rakennettu Invincible-luokan lentotukialuksen rungolle. Ocean toimii myös johtoaluksena ja lippulaivana.

ocean_defenceimagery_usnavyOceanilla (arkistokuvassa oikealla) on mukanaan kaksi Westland Lynx ja kaksi Boeing CH-47 Chinook -kopteria. Lisäksi laivalla on neljä Boeing AH-64 Apache -taisteluhelikopteria.

Ocean on Royal Navyn ainoa tämän luokan helikopteritukialus. Se voi kuljettaa kaikkiaan 18 kopteria. Lentomiehistöä harjoituksessa on 180 henkeä.

BALTOPS-harjoituksen ensimmäinen vaihe päättyy Hangon edustalla 8. kesäkuuta. Alukset siirtyvät seuraavaksi Ruotsin rannikkolle Utö-saaren lähistölle. Harjoituksen varsinainen taktinen maihinnousuvaihe toteutetaan siellä 11.-13. kesäkuuta.

baltops16_5Eteläisellä Itämerelle mukana on myös kiinteäsiipisiä ilma-aluksia. Kaksi USAF:n Boeing B-52 Stratofortress -pommikonetta (kuva 7. heinäkuulta jutun lopussa) osallistuu BALTOPS-harjoitukseen Englannista käsin Boeing KC-135 Stratotanker -ilmatankkauskoneiden tukemana.

Suomalaisjoukkoja siirretään Skavstasta Ruotsista takaisin Turkuun maanantaina 13. kesäkuuta Boeing C-17 Globemaster III -kuljetuskoneella. Osa muiden maiden BALTOPS-aluksista jatkaa vielä Puolaan, jossa tehdään kolmas maihinnousu 16. kesäkuuta. T.T.

b52_fairford_baltops16_USAF

Merivoimien video BALTOPS 16 -harjoituksesta (jos video ei näy, katso se tästä).

Muokattu 8.6: lisätty video.

Lue myös aiempia Lentoposti.fi -juttuja: