Neljä kuoli Let L410 -onnettomuudessa safaripuistossa Keniassa

Ainakin neljä ihmistä on saanut surmansa keskiviikkona lento-onnettomuudessa Maasai Mara -kansallispuistossa Keniassa. Mombasa Air Safari -yhtiön kaksimoottorinen Let 410 -matkustajakone oli nousemassa Ngerenden lentopaikalta puiston alueella. Koneessa oli kaksi ohjaajaa ja yhdeksän matkustajaa.

Koneen nähtiin vaappuvan ennen kuin se syöksyi maahan. Tiedot tapauksesta ovat kaikkiaan vielä epäselviä. Eräiden tietojen lentoonlähtö olisi tehty myötätuuleen, toiset lähteet taas kertovat koneen olleenkin laskeutumassa.

Molemmat lentäjät saivat surmansa, samoin kaksi matkustajaa. Läheisen hotellin työntekijät pelastivat hylkyyn loukkuun jääneita. Kuusi matkustajaa loukkaantui.

Turistit suosivat lentämistä kansallispuistoon, koska tieyhteydet ovat heikot. Mombasa Air Safarilla on kolmen General Electric H80 -moottoroidun Let 410 -koneen lisäksi Cessna Caravan ja PT6-potkuriturbiinimoottoreilla varustettu DC-3.

Ngerende sijaitsee 5300 jalan korkeudessa merenpinnasta. Noin 1200 metriä pitkä kiitotie on päällystämätön.