Uggeldahlin Hornet on jo aiemmin kesällä nähty mm. Ilmavoimien Ilmailusta ammatti -tapahtumissa sekä Turun lentonäytöksessä. Nyt myös pääkaupunkiseudulla asuvilla on mahdollisuus nähdä soolo, joka monipuolisesti esittelee F/A-18-monitoimihävittäjän suorituskykyä. Ain Finland International Airshow järjestettiin Malmilla myös 2014. Silloin se järjestäjän mukaan houkutteli viikonlopun aikana paikalle yhteensä 50 000 ilmailusta kiinnostunutta kävijää.
Nyt elokuun puolessa välissä Helsinki-Malmilla nähdään F/A-18 Hornetin ohella runsaasti erilaista yleisilmailukalustoa liikesuihkuista taitolentokoneisiin. Maanäyttelyssä on mukana Ilmavoimien, Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivueen, FinnHEMS:n, Patrian, Suomen Ilmailuopiston ja Aeropolen kalustoa.
Erikoisuutena voi mainita Visa "Rocketman" Parviaisen, joka yhdistää vapaapudotuksessa käytettävän siipihaalarin lennokikäyttöön tarkoitettuihin suihkumoottoreihin. Rocketman hyppää helikopterista 1300 - 1500 metrin korkeudessa ja lentää viitisen minuuttia suihkumoottoreiden avulla. Polttoaineen loputtua hän avaa laskuvarjonsa ja laskeutuu yleisön eteen. Ilmailun lisäksi viihdetarjontaa Normaalin lentonäytösyleisön ohella Malmilla nähtäneen runsaasti myös nuorisotähtien faneja, sillä ohjelmakattaus painottuu vahvasti heihin. Lauantaina 15.8. esiintyy vasta 14-vuotias Isac Elliot.
Sunnuntaina 16.8. estradilla nähdään Robin, jonka musiikkivideoita on YouTubessa katsottu yli 40 miljoonaa kertaa. Sunnuntain hulvattomasta temppuviihteestä vastaavat Duudsonit. +TT+ Tarkemmat tiedot aukioloajoista, pääsylippujen hinnoista ja ohjelman aikatauluista: Lue Lentoposti.fi -juttuja Hornet-soolosta ja viime vuoden Finland International Airshow -tapahtumasta
|
|||