Siivetön Ikarus-pienkone laskeutuu Eduskuntatalolle - mielenilmaus Malmin puolesta tiistaina

Malmin-lentoasema-ilmasta_2Siivetön lentokone ja ilmailjat kokoontuvat mielenilmaukseen Malmin lentokentän säilyttämisen puolesta Eduskuntatalolla tiistaina 18. marraskuuta kello 13.00. Sen yhteydessä eduskuntaryhmien edustajille luovutetaan adressi kentän säilyttämisen puolesta. Allekirjoituksia on tähän mennessä jo lähes 70 000 kansalaiselta.

Eduskuntatalolle laskeutuu tapahtumassa myös siivetön Ikarus C42B -ultrakevyt pienkone. Sillä ei voi lentää.

Lentää ei myöskään voi lentokelpoisella koneella, jos sillä ei ole lentokenttää. Sään salliessa paikalle tulee taivaalta myös laskuvarjohyppääjä ja pienkoneet lentävät alueen yli.

”Valtio ehdottaa Malmin lentoaseman ilmailutoiminnan lakkautusta väärin tiedoin. Perusteluna ehdotuksessa on rakennusmaan tarve, vaikka Helsingin kaupungilla on jo tällä hetkellä kaavoitettua, asuntokäyttöön tarkoitettua maata 140 000 ihmiselle. Tämä vastaa yli 25 vuoden asuntotarvetta”, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Timo Hyvönen.

”Toteutuessaan tämä olisi suuri isku Suomen yleisilmailulle ja ilmailuteollisuudelle. Lentoliikenne on maailman nopeimmin kasvava liikennemuoto, ja kenttä on Helsingin kokoisessa kaupungissa välttämätön. Toimivaa kansallista kulttuuriympäristöä ei saa tuhota”, hän jatkaa.

Mielenilmauksen järjestää Malmin lentoaseman ystävät ry ja mukana on myös Suomen Ilmailuliitto.

Malmin lentoasemaa koskevan päätöksenteon väärästä järjestyksestä ja
virheistä on vireillä kantelu oikeuskanslerin virastossa.

Lue myös