Suomalaiset hyvillä sijoilla purjelennon MM-kilpailuissa - Ilmassa kaksi yhteentörmäystä

sillogoAustralian Benallassa käydyt purjelennon MM-kilpailut saatiin päätökseen 21. tammikuuta. Kaksi viikkoa kestäneissä kisoissa suomalaiset jäivät mitaleitta mutta nousivat hyville sijoille kärjen tuntumaan. Kisoissa sattui kaksi koneiden yhteentörmäystä ilmassa, joista onneksi selvittiin lievin vammoin.

Kilpailut kärsivät koko kisan ajan huonosta purjelentosäästä, sillä sää oli suurimmaksi osaksi kaunista kesäsäätä. Nostot jäivätkin heikoiksi, jopa suomalaisittain verrattuna.  Huonosta säästä antaa jotain kuvaa sekin, että kisapäiviä tuli yhteensä vain seitsemän kaikkiaan 13 mahdollisest. Se on Australiassa erittäin harvinaista.

Kaikkiaan kisoissa oli mukana viisi suomalaista. Erkki Heinonen sijoittui kymmenenneksi 18 metrin luokassa ja Hannu Halonen ylsi 13. sijalle 15 metrin luokassa. Muista kilpailijiosta Antti Lehto oli avoimessa luokassa sijalla 25, Martti Koivula 18-metristen luokassa sijalla 37 ja Timo Nurminen oli 15-metrisissä sijalla 34.

Mitalit veivät hallitsevat purjelentomaat Iso-Britannia, Saksa, Ranska ja Puola.

"Kisajärjestelyt sujuivat loistavasti ja kisa olisi ollut yksi hienoimmista kisoista joissa olen ollut mukana jos vain sää olisi ollut suosiollisempi. En ole nähnyt näin pitkäkestoista huonoa säätä Australiassa koko uran aikana", kommentoi Erkki Heinonen.

Suurin osa kilpailupäivistä lennettiin sinisen taivaan alla niin sanotussa kuivassa kelissä. Jos taivaalla ei ole pilviä, kumpupilven sijaan noston merkkinä on siinä kaartava kilpailukone, jonka luokse muut hakeutuvat. Näin taivaalle syntyy isoja koneryhmiä.

Samassa nostossa voi olla kymmeniä koneita, mikä on iso turvallisuusriski.

Kisoissa tapahtui kaksi valitettavaa onnettomuutta

Torstaina 12. tammikuuta kaksi konetta hipaisi toisiaan ilmassa. Molemmat laskeutuivat turvallisesti läheiselle yksityiselle lentokentälle. Koneet saivat vain vähäisiä vaurioita ja jatkoivat kisassa seuraavana kilpailupäivänä.

Kisaa ei päästy jatkamaan ilman lisäonnettomuuksia, sillä jo seuraavana kilpailupäivänä saksalainen ja australialainen törmäsivät toisiinsa ilmassa. Törmäyksen molemmat osapuolet pelastautuivat laskuvarjolla. Pilotit selvisivät lievin vammoin, mutta eivät jatkaneet enää kisassa.

Kisan 15 m luokan voittaja ja moninkertainen maailmanmestari puolalainen Sebastian Kawa otti puheeksi myös purjelentokisojen yhden ikävän piirteen ja se on toisten peesaaminen. Eli silloin käytetään toisen kilpailijan reitti- ja nostovalintoja hyväksi ja viimeisellä hetkellä otetaan loppukiri ja mennään seuratun pilotin ohitse.

Porukassa löytää nostoja paremmin kuin yksin, mutta esim. suomalaiset tekevät mieluummin oman suorituksen kuin lähtevät seuraamaan muita. Noin yleensä suomalaiset olivat pääosin tyytyväisiä omiin suorituksiin, mutta valitettavasti jäivät silti kärjen keskinopeuksista. Ja erothan ovat pieniä, jo 6 km/h erolla päivätuloksissa voi pudota 10 sijaa, kertoo Ilmailuliitto tiedotteessaan.

Mitalit hallitseville purjelentomaille

Kisoissa oli myös mukana uusimmat purjekonetekniikan edustajat, Avoimessa luokassa EB29R, jolla Saksan Michael Sommer tuli toiselle sijalle, 18 m luokassa Ventus 3T, jolla Mario Kiessling oli niin ikään toisella sijalla. JS3 Rapturet herättivät myös kiinnostusta, mutta Etelä-Afrikan edustajat Jonkersin veljekset eivät loppujen lopuksi sijoittuneet joulukuussa ensilentonsa lentäneillä koneillaan mitalisijoille.

Purjelentokisoissa menestyvät yleensä Puola, Saksa, Ranska sekä Iso-Britannia. Tälläkin kertaa mitalit menivät avoimessa luokassa Iso-Britannian Russel Cheethamille ja Andrew Davisille, 18m luokan voiton vei Ranskan Killian Walbrou ja kolmanneksi sijoittui Mike Young.

15 metrin luokka oli puolalaisten hallinnassa Sebastian Kawan voittaessa ja Lukasz Grabowskin ollessa kolmantena. Heidän väliinsä toiselle sijalle sijoittui japanilainen Makoto Ichikawa.