Talvimyrsky peruu lähes 9000 lentoa Yhdysvaltain itärannikolla - Finnair perui nykkiläisen

jfk_twr_2Yhdysvaltain itärannikolle viikonlopun aikana osuva talvimyrsky katkaisee matkustusyhteyksiä. Viikonlopun lentoyhteyksistä on peruttu jo noin 9000 lentoa. Peruttujen joukossa on myös lauantainen Finnairin New Yorkin lento.

Lumikaaos vaikeuttaa lentoliikenteen sujuvuutta mm. New Yorkin, Philadelphian ja Washingtonin alueille. Perjantaina 22. tammikuuta alkaneen talvimyrskyn vaikutusalueella asuu huimat 85 miljoonaa ihmistä. Pahimmillaan lunta Yhdysvaltain ilmatieteen laitos NOAA ennustaa lunta satavan metrin verran ja tuulennopeus saavuttaa pahimmillaan lähes 50 solmun nopeuden. NOAA ennustaa talvimyrskyn kestävän aina sunnuntaiaamupäivään saakka. Talvimyrsky osui itärannikolle lähes samaan aikaan vuosi sitten.

Finnair on perunut lauantaina 23. tammikuuta lähtevän Helsinki-New York -lennon. Sen myötä peruuntuu myös paluulento Helsinkiin.

JFK_deice_1New Yorkin ja New Jerseyn alueen lentokentistä (JFK, LGA, EWR ja SWF) vastaava Port Authority kertoo varautuneensa lumentuloon yli 200 lumen- ja jäänpoistoon kykenevällä laitteella lentokentillään.

Ne pystyvät sulattamaan jopa 500 tonnia lunta tunnissa ja aurat pystyvät poistamaan lunta jopa 60kmh:n tuntinopeudella.

Lentoasemilla on käytössään myös noin 1,1 miljoonaa litraa kemikaaleja poistamaan lumen ja jään vaikutuksia kiito- ja rullausteiltä.


Lumenpoistokalusto työssään Washingtonin Dullesin kansainvälisellä lentokentällä

Lue myös: