TNT Express potkii 4000 ulos

tnt-express-aircraft-in-LiegePakettikuljetusyhtiö TNT Express aloittaa suuren rakenneuudistuksen, jonka myötä 4000 työntekijää saa lähteä. Yhtiö neuvotteli yhdistymisestä UPS:n kanssa mutta EU komission esti kaupat tammikuussa. TNT Express lähteekin nyt yksin eteenpäin uudella strategialla.

EU komissio esti TNT Expressin ja UPS:n yhdistymisen koska sen katsottiin rajoittavan kilpailua EU:n viidessätoista jäsenmaassa.

TNT Express aloittaakin nyt uuden Delivery-säästöohjelman, jonka myötä yhtiön kannattavuuden on määrä nousta vuoteen 2015 mennessä. Ohjelman myötä on määrä luoda 220 miljoonan euron kustannussäästöt vuoteen 2015 mennessä ja kyetä toimimaan yksin kilpailluilla markkinoilla.

"Delivery uudistusohjelman myötä luomme uuden tehokkaan ja voitollisen TNT Expressin", julistaa yhtiön toimitusjohtaja Bernard Bot.

Jatkossa keskitytään toimintaan Euroopassa ja Euroopan yhdistämisessä muihin maailman kolkkiin. Yhtiö myy Kiinan ja Brasilian toimintonsa ollakseen vähemmän altis mannertenvälisen kiinteän rahtikapasiteetin vaikutukselle.

Seuraavan kolmen vuoden aikana yhtiö aikoo vähentää 4000 työpaikkaa joiden avulla saadaan 150 miljoonan euron säästöt.

TNT Expressillä on toimintaa yli 200 maasa ja sen kuljetuskalustoon kuuluu yli 10 000 ajoneuvoa ja 51 rahtikonetta.

Lue myös: