Useat lentoyhtiöt ovat joutuneet keskeyttämään matkustajalentonsa Hongkongiin - myös Finnair

FinnairA350tailUseat lentoyhtiöt ovat joutuneet keskeyttämään lentonsa Hongkongiin. Rajoituksien takana on ainakin 11 eri maasta saapuneilta matkustajilta havaitut koronavirustartunnat. Uudet kahden viikon mittaiset rajoitukset kohdistuvat myös Finnairin lentoihin. Vastaavia rajoituksia on asetettu useille eri lentoyhtiöille myös Manner-Kiinan kohteisiin.

Hongkongin terveysministeriön mukaan 15.-28. joulukuuta Hongkongissa on havaittu 109 koronavirustapausta, jotka ovat tulleet ulkomailta. Ensimmäiset omikrontapaukset havaittiin Hongkongissa 25. marraskuuta.

Esimerkiksi Cathay Pacificin lennolta Los Angelesista oli Hongkongiin saapuessa havaittu kaksi koronapositiivista matkustajaa ja vielä kahdella lisää seuraavan seitsemän päivän aikana. Yhtiön toisella lennolla Torontosta saapumisen jälkeen havaittiin kolmelta positiivinen koronavirustestitulos maahantulon yhteydessä.

Vastaavien tapausten myötä kahden viikon lentorajoituksia on asetettu useille lentoyhtiöille. Lentoyhtiön tuodessa maahan vähintään neljä positiivisen koronatestituloksen maahantulon yhteydessä antavaa matkustajaa on edessä kahden viikon kielto matkustajien kuljetukseen kyseessä olevalla reitillä.

Rajoituksia on kohdistettu ainakin Cathay Pacificiin, Korean Airiin, Emiratesiin, Qatar Airwaysiin, British Airwaysiin, Nepal Airlinesiin, Air Indiaan ja Finnairiin.

Finnairin osalta rajoitus matkustajien kuljetuksesta on voimassa 30.12.2021-12.1.2022. Suomalaisyhtiöön kohdistuvasta rajoituksesta kertoi ensimmäisenä Talouselämä. Finnair lentää rajoituksen aikana Hongkongiin kuitenkin neljä viikkovuoroa rahtilentoja.

Myös Kiinan ilmailuviranomainen on asettanut vastaavia lentorajoituksia Manner-Kiinan kohteissa useille lentoyhtiöille. Tällaisten rajoitusten piiriin joulukuussa on asetettu tiettyjä reittejä, joita ovat operoineet ainakin China Southern Airlines, Condor, Lao National Airlines, Turkish Airlines, Campodia Airways, Pakistan International Airlines, Iberia, Ethiopian Airlines, Air China ja Xiamen Airlines.

Vastaavien rajoituksien takia Finnair joutui keskeyttämään Nanjingin reittinsä toistaiseksi marraskuussa 2020.

Talouselämä: Tiukkojen määräysten vuoksi Finnair ei kuljeta Hongkongin-lennoillaan matkustajia kahteen viikkoon

Lue myös: