Vaasan lentoaseman miljoonaremontti: uudistuneet matkatavaratilat valmistuivat jouluksi

Vaasa2_finaviaVaasan lentoaseman remontin ensimmäinen vaihe on saatu päätökseen. Uudistuneet matkatavaratilat otetaan käyttöön 13. joulukuuta, juuri sopivasti joululiikenteen alla. Finavia käynnisti yhdessä Vaasan kaupungin ja alueen seutukunnan kanssa lentoaseman uudistamisen kolmisen kuukautta sitten. Tavoitteena on parantaa terminaalin toimivuutta ja palveluita.

Ensimmäiseksi remontoitiin matkatavaran käsittely- ja odotustilat. Nyt valmistuvaan matkatavara-aulaan on saatu lisää tilaa noin 120 neliömetriä. Se tuo helpotusta tavaroitaan odottaville matkustajille varsinkin vilkkaimpien tuntien aikana.

Viihtyisien odotustilojen lisäksi matkustajien on mahdollista saada matkatavarat nykyistä nopeammin. Finavia on asentanut Vaasaan tehokkaat kuljettimet ja parantanut matkatavaroita käsittelevien huolintayhtiöiden työskentelytiloja.

"Muutostöiden myötä pystymme palvelemaan entistä paremmin sekä matkustajia että lentoyhtiöitä", sanoo Vaasan lentoaseman päällikkö Mikko Komi.

"Finavian laskelmien mukaan huolintayhtiöillä on nyt mahdollisuus toimittaa laukut hihnalle matkustajien noudettavaksi jopa puolta nopeammin. Lentoyhtiöille tämä tarkoittaa nykyistä parempaa asiakaspalvelua sekä mahdollisuutta pitää kiinni asettamastaan kääntöaikatavoitteesta."

Uudistustöiden seuraava vaihe alkaa kevättalvella. Silloin vuorossa ovat turvatarkastustilojen kohentaminen sekä uuden kahvilan ja myymälän rakentaminen.

Vaasalla on kehittyvänä lentokenttänä keskeinen merkitys Finavian lentoasemaverkostossa. Yhtiö haluaa kehittää lentoaseman toimintaa yhdessä Vaasan kaupungin kanssa, jotta kenttä tukisi alueen elinkeinoelämää mahdollisimman hyvin.

Uudistustöihin investoidaan yhteensä hieman alle miljoona euroa, josta Finavian osuus on vajaat 70 prosenttia. Vaasan kaupunki osallistuu investointiin runsaan 300 000 euron panoksella.