Vauhdikas ohjelma veti tuhansia ilmailusta kiinnostuneita Turun lentonäytökseen

TU_la_yleiso_1Aamun aurinkoinen sää houkutteli runsaasti katsojia Turun lentonäytöksen avaukseen. Pääesiintyjä Turkish Starsin esityksen päättyminen sai osan yleisöä harmittavasti lähtemään pois, vaikka esitykset olivat vasta puolivälissä.

Turkkilaisten jälkeen taivaan valtasivat näyttävästi vielä NH90, Fouga Magister, MiG-15 UTI, JAS 39 Gripen, F/A-18 Hornet, F-16 Fighting Falcon ja Midnight Hawks. Viimeisenä päivän kruunasi pirteä Baltic Bees -osastotaitolentoryhmä.  TU_la_Leo_lentaja

Turun vuoden 2015 lentonäytöksen avasivat järjestelyvastuussa olleen Turun Lentokerhon Antti Jouppi, Suomen Ilmailuliiton toiminnanjohtaja Timo Latikka sekä Turun vahva vaikuttaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva.

Järjestäjän tavoitteena oli saada katsojat tuntemaan olevansa entistä lähempänä lentämisen unelmaa. Aamupäivän ohjelmasta vastasikin pääosin Turun Lentokerho erilaisella yleisilmailukalustollaan.

TU_la_TS_1Puolenpäivän jälkeen sää pilvistyi ja lyhyt sade kasteli näytösalueen ennustettua aiemmin. Sateisen vaiheen aikana esiintyivät mm. Rajan Vartiolentolaivueen Super Puma -meripelastushelikopteri ja Dornier Do 228 -valvontakone sekä kotimainen Arctic Eagles -taitolentoryhmä.

Päivän pääesiintyjä Turkish Stars saapui Turun taivaalle Pirkkalan lentokentältä, jonne se tukeutuu näytöksen aikana. Punavalkoiset Northrop NF-5 Freedom Fighter -hävittäjät käänsivät koko yleisön katseet taivaalle. Tarjolla oli osastolentoa ja vauhdikkaita kohtaamisia.

TU_la_HN_1Iltapäivän edetessä ohjelma tuntui kiihtyvän ja taivaalla nähtiin runsaasti erilaista ohjelmaa. Historiallisesta osuudesta vastasivat Suomen Ilmavoimien entinen suihkuharjoituskone Fouga Magister sekä MiG-15 UTI, joka lensi Ilmavoimien väreissä.

Modernimpaa suorituskykyä esittelivät BAE Hawk ja F/A-18. Ilmavoimien Hornet Demo Teamin vuoden 2015 esityslentäjä Ville Uggelhdal näytti kovan jylyn saattelemana, mihin kaikkeen nykyhävittäjämme taivaalla taipuu (yllä, klikkaa kuvat suuremmaksi).

TU_la_CBT_1Vauhdikkaan Hornet-soolon jälkeen taivaalla nähtiin yhteismuodostelmassa pohjoismaiset ensilinjan hävittäjät. Konetyypit operoivat rutiininomaisesti  ns. Cross Border -harjoituksissa Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa.

Lentonäytösyleisölle yhteistyötä esiteltiin muodostelmalennolla, johon osallistuivat Suomen Ilmavoimien F/A-18 Hornet, Ruotsin Ilmavoimien JAS 39C Gripen sekä Norjan Ilmavoimien F-16 Fighting Falcon.

TU_la_BB_2Näyttävää ohjelmaa jatkoivat vielä Tsekin Ilmavoimien Aero L-159 ALCA ja kotimainen osastotaitolennon ylpeys Midnight Hawks.

Päivän viimeisenä esiintyjänä nähtiin latvialainen kuudella koneella lentävä taitolentoryhmä Baltic Bees. Sen värikkäät Aero L-39 Albatros -koneet ja vauhdikas esitys soveltuivat hienosti tapahtuman kohokohdaksi.

TU_la_MH_1Lentonäytös kannattaa ehdottamasti nauttia loppuun saakka. Järjestäjä muistutti yleisöä ennen viimeistä esiintyjää myös edelleen aukiolevista tarjoilu-, myynti- ja näyttelypisteistä.

Omat osastonsa Turkuun olivat tuoneet mm. Aviation Shop, Suomen Ilmailumuoseo ja Suomen Ilmailukauppa. Toimintaansa alueella esittelivät mm. Finavia, Ilmatieteenlaitos, FinnHEMS, Rajavartiolaitos ja Ilmavoimat.

TU_la_myyntikojutPaikalla oli myös lukuisia lentokoulutuksen tarjoajia. Omat osastonsa paikalle olivat tuoneet Suomen Ilmailuopisto, Patria Pilot Training ja TTT-Aviation.

Ilmailuopisto esitteli osastollaan Embraer EMB-500 Phenom 100 -suihkukonettaan sekä Diamond DA42-konetta. Ulkomaalaisista toimijoista mukana oli Suomen lentonäytöksissä jo toista kertaa liettualainen Baltic Aviation Academy. He esittelivät osastollaan myös Tecnam 2006 -konetta.

TU_la_eurofighterLauantaina vuorossa oli myös Suomen Ilmavoimien hävittäjähankintaan liittyen Eurofighter GmbH:n lehdistötilaisuus. Konsortio tähtää mukaan Suomen hävittäjäkilpaan monikansallisella Eurofighter Typhoon -koneellaan.

Valmistaja kertoi tuotteensa olevan hyvässä tasapainossa ominaisuuksiensa osalta. Kehitystyö jatkuu edelleen monivaiheisena ja elinkaaren kerrotaan jatkuvan yli vuoden 2050.

TU_la_eurofighter_modelNykyisin Typhoon-hävittäjiä on toimitettu jo yli 400 ja niillä on lennetty noin 250 000 lentotuntia. Suomen hankkinnan toteutuessa kone olisi valmistajan mukaan kovassa iskussa.

Tunnuslauseenaan valmistaja käyttää Effective, Proven, Trusted. Kone on näyttänyt kykynsä myös taistelussa mm. Libyassa. Hinnan luvataan olevan kilpailukykyinen ja kone antaa laadukasta vastinetta siihen käytetylle rahalle.

Viikonlopun lentonäytöksissä ei valitettavasti nähdä Typhoonia, vaikka valmistaja yritti sellaisen paikalle hankkia. Samaten hävittäjäkilpaan tähtäävä Saab esittelee JAS39C Gripeniä vauhdikkalla lento-ohjelmalla. Ruotsalaisvalmistaja kehittää koneestaan uuden sukupolven Gripen E/F -versiota (NG), jolla se tähtää myös Suomen markkinoille.

TU_la_yleiso_2Lentonäytöksen järjestäjien arvion mukaan paikalla oli lauantaina noin 7000 katsojaa. Luvussa on vielä tässä vaiheessa epätarkkuutta, sillä ennakkoon myytyjä lippuja saattoi käyttää joko lauantaina tai vaihtoehtoisesti vasta sunnuntaina.

Lentonäytöksen jälkimmäisen päivän osalta sääennuste näyttää hyvältä. Sen mukaan sää selkenisi aamulla. Iltapäivälle ennustetaan puolipilvistä taivasta ja hyvin vähäisiä sadekuuroja.

TU_la_MH_2

TU_la_BB_1

 

 

 

 

 

 

TU_la_Fouga_1TU_la_MIG15UTI

 


TU_la_raja_1TU_la_JAS_soihtu_1TU_la_JAS_luuTU_la_JAS_to_1TU_la_Jas_upside_1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

TU_la_AE_1TU_la_extra_1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lue myös: