ACE 23 -harjoituksen lentotoiminnasta kiinnostuneille oma valokuvausalue Pirkkalassa

ACE23_kuvausalueIlmavoimat mahdollistaa yleisölle monikansallisen Arctic Challenge Exercise 23 -lentotoimintaharjoituksen (ACE 23) seuraamisen Tampere-Pirkkalan lentoasemalla. Yleisö voi kuvata lentoimintaa lentoasema-alueella rajatulta avoimelta kuvausalueelta. Suurelle yleisölle ACE 23 -harjoitukseen osallistuvat koneet saattavat näkyä Jyväskylässä Lippujuhlan päivän paraatin ylilennossa.

Monikansallinen Suomen johtama ACE 23 -lentotoimintaharjoitus järjestetään 29. toukokuuta - 9. kesäkuuta. Harjoituksessa on mukana kaikkiaan yli 150 ilma-alusta, johon kuuluu mm. kahdeksan eri hävittäjätyypin koneita. Harjoituksessa käytettävät tukikohdat ovat Rovaniemi ja Pirkkala Suomessa, Luulaja Ruotsissa ja Örlanti Norjassa.

Pirkkalan tukikohtaan tukeutuu Suomen F/A-18 Hornet- ja kuljetuskonekaluston lisäksi Ruotsin JAS39 Gripen -koneita sekä yhdysvaltalaisia F-15 -hävittäjiä.

ACE23_logoYleisöllä on mahdollisuus päästä kuvaamaan harjoituksen lentotoimintaa Tampere-Pirkkalan lentoasemalle rajatulle alueelle. Alue on merkitty oheiseen karttaan.

Lentoposti.fi kertoi uutisessaan 14. toukokuuta, että ACE 23 -harjoitukseen osallistuvia ilma-aluksia saatetaan nähdä Lippujuhlan päivän paraatin ylilennossa Jyväskylän taivaalla 4. kesäkuuta.

Suomeen tukeutuu parhaillaan Ruotsin JAS 39 Gripen -hävittäjiä ja Yhdysvaltain F-15 -hävittäjiä Pirkkalaan. Niiden lisäksi Rovaniemen tukikohtaan tukeutuvat Ranskan Mirage 2000 ja Rafale -hävittäjät sekä Saksan Eurofighterit.

Lue myös: