Puolustusvoimat peruu Vartioparaatit, MIL-Espa -konsertit, joiden lisäksi Puolustusvoimien kesäkiertue jätetään toteuttamatta. Heinäkuun tapahtumien järjestämisestä päätetään kesäkuun alussa ja elokuun festivaalien kohtalo ratkeaa heinäkuun alussa. Ilmavoimat vahvistaa Lentoposti.fi:lle, että kevään Sotilasilmailusta ammatti -tapahtumia ei järjestetä koronaviruspandemiatilanteen vuoksi. Ilmavoimat on perinteisesti järjestänyt kyseisiä tapahtumia toukokuun aikana Jyväskylässä Ilmasotakoulussa ja Pirkkalassa Satakunnan lennostossa. Loppukesällä on ennen pandemiaa järjestetty vastaava tapahtuma myös Rovaniemellä Lapin lennostossa. Mahdollisista syksyn tapahtumista ilmavoimat tiedottaa erikseen, jos järjestelyt toteutuvat.
Puolustusvoimien ilmailutapahtumat jouduttiin perumaan koronaviruspandemian takia myös vuonna 2020. Kesälle 2021 on edelleen suunnitteilla Helsingin Kaivopuistossa toteutettava jättimäinen Suomen ilmailuliiton päälentonäytös, joka kulkee nimellä Kaivari 21 -lentonäytös. Kyseinen tapahtuma siirrettiin järjestettäväksi kesäkuulta elokuulle. Myös vuonna 2020 Suomessa saatiin pandemiasta huolimatta järjestettyä päälentonäytös, joka toteutettiin tuolloin Kauhavalla.
|
|||